Uutiset

Uutinen

21.5.2013 Sosiaalifoorumin työpajasta opittua ja seminaarissa kuultua

Suomen Sosiaalifoorumin toisena tapahtumapäivänä seminaariväki sai oppia vaikuttamistyöstä niin suomalaisessa ympäristössä kuin ympäri maailmaa. Keskustelijat olivat erikoistuneet vaikuttamistyöhön eri näkökulmista ja eri tehtävissä mutta yhteisiä havaintoja löytyi pitkin iltapäivää. Lue lisää

Uutinen

23.4.2013 Tulevat vaalit huolena Malissa

Malin konflikti on pakottanut sadat tuhannet pakenemaan kotiseuduiltaan ja maan hallituksen turvautumaan ulkopuoliseen sotilasapuun. Ihmisoikeudet ja poliittisen prosessin tukeminen eivät kuitenkaan saa jäädä sotilasoperaatioiden varjoon. Lue lisää

Uutinen

Uutisen oletuskuva

27.3.2013 Kemiallisten aseiden käyttö tutkitaan Syyriassa

YK lähettää Syyriaan tutkimusryhmän selvittämään, onko kemiallisia aseita käytetty osana maan sisällissotaa. Viime viikolla uutisoitiin, että lähellä Aleppoa 25 ihmistä olisi kuollut ja kymmeniä loukkaantunut tavalla, joka viittaisi kemiallisten aseiden käyttöön. Maan hallitus ja kapinalliset ovat syyttäneet toisiaan mahdollisesta iskusta.

Tutkimusryhmän johtoon nimitettiin ruotsalainen professori Åke Sellström, joka toimi kemiallisten aseiden tarkastajana myös Irakissa 1990- ja 2000-luvulla. Lue lisää

Uutinen

Uutisen oletuskuva

22.3.2013 Vesi on ihmisen perusoikeus

Tänään vietetään kansainvälistä vesipäivää. Puhtaaseen veteen ja sen puutteeseen liittyvät ongelmat ovat merkittäviä: lähes 800 miljoonaa ihmistä ei saa juodakseen puhdasta vettä ja 2,5 miljardia ihmistä elää ilman kunnollista sanitaatiota. Vesipäivällä pyritään muistuttamaan puhtaan veden merkityksestä ja tärkeydestä ihmisille ympäri maailman. Lue lisää

Uutinen

Uutisen oletuskuva

19.3.2013 Asekauppasopimuksen loppuneuvottelut alkavat New Yorkissa

YK:n asekauppasopimuksen (ATT) konferenssi alkoi eilen New Yorkissa. YK:n Pääsihteeri Ban Ki-moon tervehti konferenssia muistumalla, että se ei ole kokoontunut "aloittaakseen uusia neuvotteluita, vaan saattaakseen aloitetun prosessin päätökseen." Banin mielestä se, että kyseessä on viimeinen ATT-sopimusta käsittelevä konferenssi, viestii YK:n tahdosta saavuttaa yhteisymmärrys sopimuksen sisällöstä ja yksityiskohdista. Lue lisää