Uutinen

Tänään vietetään kansainvälistä holokaustissa menehtyneiden muistopäivää

YK:n pääsihteeri Ban Ki-moon vierailee Auschwitz-Birkenaun keskitysleirillä Puolassa marraskuussa 2013. Kuva: UN Photo / Evan Schneider

Kansainvälinen holokaustissa menehtyneiden muistopäivä on osa vuonna 2005 hyväksyttyä YK:n yleiskokouksen julistusta, jonka myötä perustettu YK:n sivistysohjelma pyrkii muistuttamaan maailmanlaajuisesti holokaustin synkistä oppitunneista, jotta kansanmurhilta voitaisiin välttyä tulevaisuudessa.

Ohjelma perustettiin YK:n yleiskokouksen toiveesta ja sen myötä YK:n tiedotusosaston johdolla on luotu perusta vuosittaiselle, 27. tammikuuta vietettävälle muistopäivälle, jolloin holokaustin uhreja muistetaan seremonioiden, elokuvien ja muiden aktiviteettien myötä.

Vuoden 2014 muistopäivän viestissään YK:n pääsihteeri Ban Ki-moon muistuttaa, että vaikka YK perustettiin estämään holokaustin kauhuja tapahtumasta uudelleen, Ruandan ja Kambodžan kaltaiset tragediat osoittavat, etteivät kansanmurhat ole vielä historiaa. Ban korostaakin viestissään, kuinka tärkeää on taistella vähemmistöjen syrjintää ja yhteisöllisiä jännitteitä vastaan, jotta kaikkien ihmisten ihmisarvo ja tasavertaisuus olisivat turvatut.

Lisätietoa:

Teemapäivän kotisivu

YK:n yleiskokouksen julistus, 26.1.2007, A/61/PV.85