Historia

Suomen YK-liitto vietti 65-vuotisjuhlavuottaan vuonna 2019. 

65 vuotta tiedotus- ja kasvatustyötä Yhdistyneiden kansakuntien hyväksi

Suomen YK-liitto perustettiin 29. marraskuuta 1954. Se on Suomen vuonna 1955 toteutuneen YK-jäsenyyden keskeinen tukipilari. Aluksi liiton toiminnassa keskityttiin tiedottamaan YK:n periaatteista ja päätöksistä.

YK-liitto on aina ollut järjestöjen liitto. Sen perustan muodosti 15 järjestöä, mm. Punainen Risti, Työnantajien keskusliitto ja Lastensuojelun Keskusliitto. Poliittiset organisaatiot ovat saaneet liittyä liiton jäseniksi vuodesta 1967 lähtien.

Nuorisoliikkeet liiton vaikuttajina

1960-luvulla monet kiinnostuivat kansainvälisistä kysymyksistä ja yhteiskunta politisoitui aivan uudella tavalla. YK-liittoon liittyneet uudet opiskelijajärjestöt edistivät kriittistä ajattelua liiton sisällä. Puheenjohtaja Voitto Saario kirjoittaa eräässä muistiossa, että liiton ei pidä ainoastaan passiivisesti välittää tietoa vaan myös aktiivisesti osallistua yhteiskunnassa käytävään keskusteluun. Liiton toiminta suuntautui yhä enemmän tiettyihin teemoihin, joista muutamista tuli niin näkyviä, että liitto päätti ulkoistaa ne. Näin perustettiin Suomen Pakolaisapu ja UNICEF Suomi.

1970-luvulla edellisellä vuosikymmenellä luotuja periaatteita vahvistettiin edelleen. Vuonna 1974 YK-liiton hallitus hyväksyi muistion, joka on myös nykyään liiton toiminnan perustana. Muistiossa liittoa kannustetaan ottamaan kantaa ja vaikuttamaan aktiivisesti yhteiskunnassa käytävän keskusteluun. Tekstissä todetaan, että liiton toiminta on poliittista ja että liiton ei tarvitse kavahtaa poliittisten keinojen käyttöä. Samalla kuitenkin painotetaan, että liiton on oltava poliittisesti sitoutumaton.

Yhdessä prosenttiliikkeen kanssa YK-liitto kommentoi vuosittain kriittisesti hallituksen heikkoa sitoutumista kehitysapuun ja sen lisäämiseen. Aseistariisuntaviikko järjestettiin ensimmäisen kerran 1979, ja se on edelleenkin yksi YK-liiton vuosittaisista tapahtumista. 1970-luvulla YK-liitosta tuli yhä näkyvämpi toimija kansainvälisissä yhteyksissä.

Aktiivista toimintaa

1980-luvulla YK-liitto otti aktiivisesti kantaa kysymyksiin, jotka käsittelivät laajaa kirjoa erilaisia aiheita aina rotusorrosta monikansallisten yritysten toimintaan. Kehitysyhteistyön palvelukeskus Kepa (nyk. FINGO) perustettiin vastaamaan niihin tarpeisiin, joita voimakkaasti lisääntynyt kiinnostus kansainvälisiä kysymyksiä kohtaan nostatti.

1990-luku oli suurten konferenssien aikaa. Rio de Janeiron ympäristö- ja kehityskonferenssi, YK:n 50-vuotisjuhlavuosi, sosiaalisen kehityksen huippukokous Kööpenhaminassa sekä Euroopan turvallisuus- ja yhteistyökonferenssin (ETYK) seurantakokous Helsingissä tarjosivat Suomen YK-liitolle monia haasteita. Samaan aikaan tehtiin aloitteita useiden kiinnostavien projektien käynnistämiseksi. Näistä näkyvimpiä olivat monikulttuurinen projekti "Taikaratsu", "Maailmankansalaisen kypsyyskoe" sekä "Maailman lapset". Vuonna 1997 perustettiin kansalaisjärjestöjen konfliktinehkäisyverkosto KATU, jonka tarkoituksena on vastata alati kasvavaan tarpeeseen ehkäistä konflikteja siviilikriisinhallintaan liittyvän tiedonvälityksen ja toiminnan avulla.

Uusi vuosituhat tarkoittaa uusia haasteita niin YK:lle kuin Suomen YK-liitollekin. Vaikka liiton toiminta on muuttunut ja tulee muuttumaan myös tulevaisuudessa, sen toiminnan keskeiset kulmakivet ovat edelleenkin tiedottaminen, kouluttaminen ja vaikuttaminen.

Liiton rooli tiedottajana

YK-liiton perinteinen tehtävä on ollut tiedottaminen, johon viitataan myös YK:n peruskirjan ensimmäisessä virkkeessä. Tiedottamisen sisältö on kuitenkin muuttunut verrattuna liiton perustamisen alkuaikoihin.

Aluksi YK-liitto välitti pääasiassa muiden tahojen hankkimaa ja julkaisemaa tietoa. Vuonna 1966 se alkoi julkaista neljä kertaa vuodessa ilmestynyttä "YK-tiedotetta". 1994 tiedote sai uuden nimen - "Maailmanpyörä" - jolla se tunnettiin aina lakkauttamisvuoteensa 2007 asti. Suomen YK-liitto on myös julkaissut kirjoja, esitteitä ja lastenkirjoja sekä pelejä ja video-ohjelmia. Se on myös järjestänyt lukuisia luentoja, seminaareja ja konferensseja. 1990-luvun puolivälissä liitto julkaisi www-sivunsa, jotka ovat edelleen liiton tärkeä viestintäkanava. Mukaan ovat sittemmin tulleet sosiaalisen median kanavat, kuten Facebook ja Twitter, sekä sähköinen uutiskirje.

Koulutus ja kasvatus

Koulutus on alue, jonka merkitys on jatkuvasti lisääntynyt, ja se kattaa myös suuren osan Suomen YK-liiton nykyisestä toiminnasta. Vaikka kansainvälisyyskasvatuksen perusta luotiin UNESCOssa 1974, se ei ollut YK-liitossakaan uusi ajatus. Kun kansainvälisyyskasvatus vihdoin otettiin osaksi Suomen koululaitoksen opetussuunnitelmia vuonna 1982, laskettiin se suurelta osin YK-liiton väsymättömän lobbaustoiminnan ansioksi.

Suomen YK-liitto on ollut mukana tekemässä sekä radio- että TV-ohjelmia. Kouluttaja Helena Allahwerdi teki 1970- ja -80-luvulla läheistä yhteistyötä Yleisradion kanssa. TV1:n lähetyksiin kuuluivat monen vuoden ajan lastenohjelmat "Noppa" ja "Tiesitkö". Aikuisille oli tarjolla "Ympyrä" sekä valikoima erilaisia dokumenttisarjoja.

Myöhempinä vuosina suosituiksi tulivat "Maailmankansalaisen kypsyyskoe" ja "Malli-YK".

YK-liiton puheenjohtajat ja pääsihteerit vuodesta 1954

Puheenjohtajat:

Joonas Könttä 2022–
Saara-Sofia Sirén 2019–2021
Tytti Tuppurainen 2018–2019
Katri Kulmuni 2016–2017
Ilkka Kantola 2014–2015
Sofia Vikman 2012–2013
Antti Kaikkonen 2010–2011
Jutta Urpilainen  2008–2009
Sirpa Pietikäinen  1997–2007
Matti Vanhanen  1993–1996
Ensio Siilasvuo  1991–1992
Kimmo Kiljunen  1987–1990
Kari Kinnunen  1986
Raimo Väyrynen  1980–1985
Helvi Saarinen  1974–1979
Inkeri Airola  1971–1973
Ulf Sundqvist  1969–1970
Voitto Saario  1967–1968
Tauno Suontausta  1960–1966
Tuttu Tarkiainen  1957–1959
Niilo A. Mannio  1954–1956

Pääsihteerit / toiminnanjohtajat:

Helena Laukko  2003–
Rauno Merisaari  2000–2003 (vt. Jarmo Ainasoja 15.7.2002–30.4.2003)
Juha Eskelinen  1993–2000
Marja-Liisa Kiljunen  1991–1993 (vt. Yrsa Wirtanen 2.3.1993–31.7.1993)
Hilkka Pietilä  1963–1990 (vt. Jaana Palojärvi 1989–1990)
Jaakko Ilvessalo 1961–1963
Leo A. Kaukiala 1957–1961