9.9.2014
KRIISIEN KOVA HINTA
Ukrainan syvenevä kriisi, Gazassa kuukausia jatkuneet pommitukset, maailmaa kuohuttava ISIS-järjestö sekä huolestuttavalla tavalla leviävä Ebola-virus ovat nousseet lyhyessä ajassa koko maailman tietoisuuteen. Samalla ne ovat jättäneet varjoonsa monet pitkään jatkuneet kriisit ja ongelmapesäkkeet kuten Syyrian ja Somalian sisällissodan, Etelä-Sudanin levottomuudet, nigerialaisen Boko Haram -terroristijärjestön tekemät iskut ja Afganistanin heikkenevän tilanteen.
Kriisien inhimillinen hinta on mittaamaton, mutta myös taloudelliset kustannukset ovat huomattavia. UNDP:n uusimman inhimillisen kehityksen raportin mukaan maailmanlaajuisesti 45 miljoonaa ihmistä on joutunut jättämään kotinsa konfliktin tai vainon vuoksi. Esimerkiksi Gazassa neljännes 1,8 miljoonan väestöstä on joutunut jättämään kotinsa, tie-, vesi- ja viemäriverkostot ovat tuhoutuneet, sairaaloita ja kouluja on pommitettu. Ainakin 3000 lasta on loukkaantunut, heistä ainakin tuhat on saanut elinikäisiä vammoja ja 400 000 lapsen arvellaan traumatisoituneen. Seitsemän viikkoa jatkuneiden pommitusten tuhojen jälleenrakennuksen on arvioitu maksavan 4-6 miljardia dollaria.
Viime vuonna 1747 miljardia eli 11,3 prosenttia globaalista kansantulosta käytettiin asevarusteluun. Konfliktien määrä on noussut tasaisesti vuodesta 2010 alkaen (Sipri 2013) ja yli 23 maata on tuplannut asevarusteluun käyttämänsä varat vuodesta 2004 alkaen. Globaalin kehityksen rahoittamiseen käytettiin puolestaan viime vuonna 134,8 miljardia dollaria (OECD /DAC). Kestävän kehityksen rahoitusta pohtineen työryhmän mukaan äärimmäisen köyhyyden poistamiseen tarvittavat turvaverkot maksaisivat 66 miljardia dollaria vuodessa.
Konflikteja ei ratkaista aseilla, vaan edistämällä hyvinvointia, vähentämällä eriarvoisuutta, luomalla edellytyksiä taloudellisesti, sosiaalisesti ja ympäristöllisesti kestävälle kehitykselle maailmanlaajuisesti. Pitkään jatkuneet kriisit tuhoavat myös luottamuksen niin kansallisiin kuin kansainvälisiin instituutioihin ja siksi vuoropuhelun vahvistamiseen on pyrittävä kaikin keinoin. YK:n tulee panostaa entistä vahvemmin pitkäjänteiseen konfliktien ennaltaehkäisyyn, rauhanvälitykseen ja rauhanrakentamiseen sekä kehityksen edellytysten tasapuoliseen turvaamiseen ja jälleenrakennukseen.
Jäsenmaiden sitoutumista sekä olemassa oleviin että tekeillä oleviin kansainvälisiin sopimuksiin ja yhteisesti asetettuihin tavoitteisiin tulee vahvistaa. Sopimusrikkomuksiin on puututtava välittömästi ja riittävällä vakavuudella.
KESTÄVÄN KEHITYKSEN TAVOITTEET: SUOMI HOLISTISEN NÄKÖKULMAN PROMOOTTORIKSI
Vuosituhattavoitteiden saavuttamisen eteen on edelleen työskenneltävä lujasti luottamuksen rakentamiseksi ja inhimillisen hädän lievittämiseksi. Vuosituhattavoitteisiin verrattuna kestävän kehityksen tavoitteiden suuri muutos on painopisteen siirtyminen kokonaisavaltaisempaan näkökulmaan ja kehityksen laadun mittaamiseen. Erityistä huomiota on kiinnitettävä eriarvoisuuden vähentämiseen niin maiden välillä kuin niiden sisälläkin. Sosiaalinen epätasa-arvoisuus heijastuu suoraan yhteiskunnan konflikti- ja väkivaltaherkkyyteen. Erityisesti epäoikeudenmukainen luonnonvarojen omistus- ja käyttösuhteet ovat tässä ydinkysymyksiä.
Rauha ja turvallisuus tulee saada vahvasti mukaan vuoden 2015 jälkeisiin kestävän kehityksen tavoitteisiin. Samalla oikeusvaltioperiaatteen sekä ihmisoikeusperustaisen kehityksen tulisi näkyä vahvasti uusissa kehitystavoitteissa.
Konfliktien lisäksi luonnonolosuhteista johtuvat kriisit – erityisesti ilmastonmuutoksen negatiiviset seuraukset kuten sään ääri-ilmiöiden lisääntyminen – uhkaavat kaikkien muiden kehitystavoitteiden saavuttamista niin lyhyellä kuin pitkällä aikavälillä. Sen lisäksi, että ilmastonmuutos sisällytetään kestävän kehityksen tavoitteisiin, uuden ilmastosopimuksen syntyä v. 2015 on tuettava voimakkaasti.
Kestävät tuotanto- ja kulutuskäytännöt ovat niin ikään universaalien tavoitteiden kannalta keskeisiä. YK-liitto on omalla Pallonkutistajat-kampanjallaan nostanut tätä aspektia merten muovijäteongelman antaman konkreettisen esimerkin kautta.
Suomen tulee tarkastella omaa politiikkajohdonmukaisuuttaan kestävän kehityksen tavoitteiden näkökulmasta ja kestävän kehityksen näkökulma tulisi integroida kiinteäksi osaksi budjettia ja kansantalouden tilinpitoa.
POHJOISMAINEN YHTEISTYÖ YK:N PERUSARVOJEN TURVAAMISEKSI SEKÄ SAAVUTETUN TASON PUOLUSTAMINEN
Nykyisessä maailmanpoliittisessa tilanteessa perustyötä YK:n perusarvojen tunnustamisen puolesta täytyy tehdä kovemmin kuin pitkään aikaan. Pohjoismainen yhteistyö sekä kumppanuuksien löytäminen on äärimmäisen tärkeää. Samaan aikaan täytyy kuitenkin pidettävä huolta siitä, että omien hyvien kokemusten jakamista ei tulkita ylimielisyydeksi.
Erityisesti seksuaalisuus- ja lisääntymisterveysoikeuksien saralla on jo pidempään ollut voimakasta painetta ottaa askel taaksepäin jo saavutetusta sopimustasosta. Työ näiden oikeuksien ajamiseksi onkin ehdottoman tärkeää, sillä se on edellytys tyttöjen ja naisten taloudelliselle kehitykselle ja voimaantumiselle. Pohjoismaiden aloitteellisuutta sekä EU:ssa että muissa koalitioissa ja yhteistyössä kansalaisyhteiskunnan kanssa arvostetaan ja sitä tulee tukea jatkossakin.
Muut YK-politiikan osa-alueet lyhyesti
KEHITYSRAHOITUS
Hallitus pitää edelleen tavoitteenaan 0,7 prosentin tason saavuttamisen kehitysrahoituksessa. Kuitenkin määrärahat laskevat vuosina 2012–2015 yhteensä 150 miljoonalla eurolla. Kansainvälisesti (globaali ODA) vuoden 2013 kehitysrahoituksen taso jäi 0,3 prosenttiin, eli kauas tavoitteesta (vrt. Suomi n. 0,5 prosenttia). Samoin vähiten kehittyneille maille kohdennetun avun osuus jäi 0,09 prosenttiin tavoitellun 0,15 prosentin sijaan. Kehitysyhteistyövarojen leikkaukset heikentävät mahdollisuuksia saavuttaa kunnianhimoinen tavoiteohjelma post2015 -kaudelle.
Vuoden 2015 budjetin suuntaus kohdentaa leikkauksia ensimmäistä kertaa pitkään aikaan myös monenkeskiseen yhteistyöhön. Vuonna 2013 UN Womenin rahoitus nousi 20 miljoonaan euroon, mutta vuoden 2015 talousarviossa se laskee 14 miljoonaan. UNDP:n avustusta esitetään laskettavaksi 15,6 miljoonaan (2014 n. 22 milj.). Molemmilla mainituilla järjestöillä on merkittävä rooli Suomen kehityspoliittisen ohjelman ja YK-strategian painopisteiden toimeenpanossa. Mielestämme suuntaus on huolestuttava. Yleistukeen kohdistuvat nopeat muutokset heikentävät YK-järjestöjen toiminnan suunnitelmallisuutta ja pitkäjänteisyyttä.
ASEKAUPPA JA RAUHANVÄLITYS
YK:n yleiskokous hyväksyi 2.4.2013 kansainvälisen asekauppasopimuksen Suomen ollessa yksi sopimuksen aloitteentekijöistä. Tällä hetkellä sopimuksen on allekirjoittanut 44 valtiota ja se astuu voimaan, kun 50 jäsenmaata on ratifioinut sen.
Yhteistyössä Turkin kanssa Suomi on tehnyt erinomaista työtä rauhanvälityksen edistämiseksi. YK:n yleiskokous hyväksyi kesällä 2014 yksimielisesti kolmannen Suomen ja Turkin johdolla laaditun päätöslauselman YK:n ja alueellistan järjestöjen rauhanvälitystoiminnan kehittämiseksi. Tulevalla yleiskokouskaudella Suomen tulee keskittyä näiden aloitteiden toimeenpanon edistämiseen.
AVOIMUUS JA KANSALAISYHTEISKUNNAN OSALLISTUMINEN
Lähestyvä YK:n pääsihteerin valinta tarjoaa YK:lle mahdollisuuden uudistaa toimintamallejaan. YK:ta on pitkään kritisoitu pääsihteerin valintaprosessin epädemokraattisuudesta ja läpinäkymättömyydestä.
Virallisesti turvallisuusneuvosto esittää suosituksensa YK:n yleiskokoukselle, joka tekee lopullisen valinnan. Tämä on kuitenkin lähinnä muodollisuus, eikä yleiskokouksella ole asiassa varsinaista päätösvaltaa.
Muiden monenkeskisten toimijoiden tapaan YK:n tulisi uudistaa pääsihteerin valintaprosessia ja antaa yleiskokoukselle merkittävämpi rooli tämän valinnassa.
YK-liitto on tyytyväinen siihen, että kansalaisyhteiskunnan vaikuttamismahdollisuuksia on kotimaan valmistelutyössä johdonmukaisesti viime vuosina systematisoitu (mm. kansalaisjärjestödelegaatti yleiskokousvaltuuskunnassa) ja pitää myönteisenä sitä, että kansalaisyhteiskunnan rooli ja merkitys tässä ymmärretään. Liitto toivoo vaikuttamistilaisuuksien etabloituvan ajan myötä edelleen, mutta korostaa samalla tosiasiallisen ja oikea-aikaisen kansalaisyhteiskuntakuulemisen tärkeyttä osana laaja-alaista valmisteluprosessia.
YK:n tasolla kansalaisyhteiskunnan osallistumismekanismit ovat pitkälti vielä kehittymättömiä ja vailla riittävää resursointia. Käynnissä oleva post2015-prosessi on sisältänyt YK:n historian laajimman kuulemisprosessin, mutta kansalaisyhteiskunnan näkemysten integrointi prosessiin on varsin huonosti resursoitua ja siksi vaikuttavuudeltaan riittämätöntä.
SUOMALAISTEN TOIMINTAEDELLYTYSTEN EDISTÄMINEN YK:SSA
Kasvavien kansainvälisten haasteisen aikana tulee huolehtia yhteistyön vaatimista resursoinnista niin kotimaassa kuin kansainvälisesti. Suomalaista osaamista on vahvistettava tukemalla systemaattisesti suomalaisten työmahdollisuuksia YK:ssa ja muissa monenkeskisissä instituutioissa sekä kouluttamalla nuoria asiantuntijoita.