Ihmisoikeuksien yleismaailmallisuutta ja oikeudellista velvoittavuutta vastustetaan yhä avoimemmin ja voimakkaammin eri puolilla maailmaa. Viimeisen kymmenen vuoden aikana myös demokratian ja oikeusvaltioperiaatteen kunnioittaminen on heikentynyt useissa valtioissa, mukaan lukien eräissä Euroopan unionin jäsenmaissa. Tämä kehitys näkyy ihmisoikeuksista käytävässä keskustelussa osana kansainvälisistä ihmisoikeuspolitiikkaa ja monenkeskistä yhteistyötä, samoin kuin Euroopan unionin sisäisessä politiikassa ja päätöksenteossa.
Nykyään voimassa oleva ihmisoikeusnormisto on osa kansainvälistä sopimusjärjestelmää, joka velvoittaa sopimuksiin liittyneitä valtioita sopimusten aktiiviseen toimeenpanoon ja myös vallitsevien epäkohtien poistamiseen. YK:n tasolla laadittu sopimusjärjestelmä kattaa liki koko inhimillisen elämän kirjon, jota täydentävät ja vahvistavat alueelliset ihmisoikeusinstrumentit, Euroopassa erityisesti Euroopan Unionin ja Euroopan neuvoston sopimukset.
Usein aiemmin ihmisoikeushaasteet on nähty toiseuden näkökulmasta, osana kolmansien maiden poliittista ja taloudellista kehitystä. Viime vuosien aikana monet perustavanlaatuiset kysymykset ovat tulleet aivan uudella tavalla ajankohtaiseksi myös Euroopan unionin sisällä. Globaalit kriisit, Covid-pandemia, talouden vaikeudet sekä sodat ja konfliktit ovat muuttaneet toimintaympäristöämme ja nostaneet esiin kysymyksiä, jotka ovat jakaneet eurooppalaista näkemystä ja vaikeuttaneet yhteisen kannan muodostumista liittyen myös perustavanlaatuisiin ihmisoikeuksiin ja perusvapauksiin.
Demokratia ja sen kautta kansalaisten perus- ja ihmisoikeudet ovat vakavasti uhattuna eri puolilla maailmaa autoritaarisuuden vahvistuessa ja kansalais- ja poliittisten oikeuksien sekä kansalaisyhteiskunnan tilan kaventuessa. Sama kehitys on nähtävissä myös Euroopassa ja Euroopan unionin jäsenmaissa. Erityisesti nouseva poliittinen ääriliikehdintä, kiristynyt turvapaikkapolitiikka, maahanmuuttajien ja siirtolaisten kohtelu, avoin rasismi ja vihapuhe sekä yhä voimistuva anti-gender -liike ovat haastaneet ihmisoikeuksien perustavanlaatuisuutta ja universaliutta. Tasa-arvo ja yhdenvertaisuus, oikeudenmukaisuus ja demokratia eurooppalaisina perusarvoina ovat kohdanneet vastustusta nousevan populismin, ääriliikkeiden ja oikeistolaisen arvomaailman edessä jokaisessa unionin jäsenvaltiossa.
Yhä voimistuva anti-gender -liike ajaa painokkaasti naisten toiminta- mahdollisuuksien rajoittamista.
Tasa-arvon ja yhdenvertaisuuden vahvistamista haastetaan
Kansainvälinen ihmisoikeusnormisto perustuu ennen kaikkea tasa-arvon ja yhdenvertaisuuden vahvistamiselle. Tätä periaatetta on viimeisten vuosien aikana haastettu monin tavoin lähes kaikissa Euroopan unionin jäsenvaltioissa. Vastatuulessa ovat olleet etenkin naisten, seksuaali- ja sukupuolivähemmistöjen ja etnisten vähemmistöjen oikeudet. Anti-gender -liike pyrkii haastamaan tasa-arvoon perustuvan järjestelmän ja kyseenalaistaa vahvasti naisten itsemääräämisoikeutta sekä perusoikeuksia liittyen etenkin lisääntymisterveyteen ja siihen liittyviin oikeuksiin.
Naiset eri puolilla Eurooppaa kohtaavat haasteita perusoikeuksiensa toteutumisessa monilla elämän alueilla. Sukupuolten välinen epätasa-arvo näkyy erityisesti työelämässä, jossa naisten kohtaama palkkaepätasa-arvo ja syrjintä ovat edelleen merkittävä ongelma. Palkkauksen epätasa-arvoisuus heijastuu pienituloisten naisten arkeen, ja aiheuttaa monia haasteita etenkin väestön ikääntyessä. Naisistuva köyhyys on ilmiö, johon rakenteellisilla uudistuksilla tulisi puuttua.
Naiset ovat edelleen aliedustettuja myös poliittisessa päätöksenteossa ja yritysten johtopaikoilla. Yhä voimistuva anti-gender -liike ajaa painokkaasti naisten toiminta- mahdollisuuksien rajoittamista sekä jo saavutettujen etujen ja oikeuksien kyseenalaistamista vastoin kansainvälisiä periaatteita ja vahvistettuja ihmisoikeusvelvoitteita. Ultrakonservatiiviset yritykset palauttaa naiset ”perinteisiin rooleihinsa” haastaa käsitystä ihmisoikeuksien kuulumisesta täysimäärisenä jokaiselle ihmiselle, sukupuolesta riippumatta.
Seksistinen vihapuhe, naisiin eri muodoissaan kohdistuva väkivalta ja riittämättömät oikeussuojamekanismit väkivallan uhreille ovat laajalle levinnyt ongelma jokaisessa Euroopan unionin jäsenvaltiossa. Lähisuhdeväkivalta on merkittävin naisten asemaa ja oikeuksia rikkova epäkohta, edelleen vaiettu ongelma, johon puuttuminen edellyttää panostuksia niin lainsäädännön, asenneilmapiirin kuin palvelurakenteiden uudistamisen osalta kaikissa unionin jäsenvaltioissa.
Euroopan unionin tasolla on onnistuttu puuttumaan naisiin kohdistuvaan väkivaltaan ja perheväkivaltaan Istanbulin sopimuksen avulla. Se on Euroopan neuvoston yleissopimus naisiin kohdistuvan väkivallan ja perheväkivallan ehkäisemisestä ja torjumisesta. Valitettavasti sopimuksen ratifioinnissa on yhä edelleen haasteita, eivätkä kaikki jäsenmaat ole vielä ratifioineet sopimusta. Viime aikoina sopimuksen painoarvoa ja vaikuttavuutta on myös haastanut uudenlainen aalto, jolla koko sopimuksen sisältöä kyseenalaistetaan. Tämä on johtanut tiettyjä valtioita hakemaan sopimuksesta irrottautumista. EU:n jäsenvaltioista esimerkiksi Puola on ilmoittanut irtaantuvansa sopimuksesta.
Pakolaisten kohtelu herättää huolta
Kiristynyt asenneilmapiiri, maahanmuuttajien kohtelu, julkinen vihapuhe ja avoin rasismi on lisääntynyt jokaisessa EU-maassa. Teot usein seuraavat puheita, mikä heijastuu valtioiden harjoittamaan maahanmuuttopolitiikkaan ja muun muassa rajojen tilanteeseen.
Maahanmuuttopoliittisessa keskustelussa sävy on tiukentunut kaikissa EU:n jäsenvaltioissa etenkin suhteessa kolmansista maista tuleviin pakolaisiin. Pakolaisten kohtelu EU:n ulkorajoilla ja vastaanottavissa kohdemaissa on herättänyt viime vuosina lisääntyvää huolta ja saanut useat toimijat vaatimaan EU:lta huomattavasti nykyistä tehokkaampia toimia turvaa hakevien aseman ja oikeuksien suojaamiseksi. Turvapaikkahakuprosessin epäkohdat, vastaanottokeskusten taso, terveyden- ja hyvinvoinnin minimiedellytysten täyttyminen sekä erityisesti alaikäisten ja yksin tulleiden kohtelussa ja oikeuksien vahvistamisessa on kehitettävää jokaisessa unionin jäsenvaltiossa. Turvapaikanhakijoiden perusoikeuksien toteutuminen ja niihin nykyisellään liittyvät epäkohdat tulee ottaa avoimeen tarkasteluun koko unionin alueella ja myös yksittäisten jäsenmaiden tasolla.
Turvaan ja suojeluun liittyvät kysymykset ovat vahvasti sidoksissa perustavanlaatuisten ihmisoikeuksien kunnioittamiseen. Myös Suomessa on tehtävää asiantilan korjaamiseksi. Viime aikoina huomiota ovat herättäneet maasta karkottamispäätökset, joissa karkotettavalla on Suomessa perhe ja alaikäisiä lapsia. Mikäli päätöksiä ei puntaroida myös ihmisoikeusnäkökulmasta, saattaa karkottamispäätös vaarantaa myös lapsen edun ja oikeudet. Suomi on sitoutunut kaikkiin keskeisiin ihmisoikeussopimuksiin. Yksilöön liittyvien päätösten kohdalla tulisi päätöksen vaikutuksia tarkastella nykyistä laajemmin myös vaikutusten näkökulmasta, etenkin alaikäisten lasten ja perheen oikeusturvan toteutumisen osalta. Turvapaikka- ja karkottamispäätösten ohella myös perheenyhdistämiseen liittyviä haasteita tulisi tarkastella nykyistä kattavammin ihmisoikeuksien toteutumisen näkökulmasta.
Ukrainan sota käynnisti pakolaisaallon ja keskustelun Euroopan maahantulon kriteereistä
Venäjän helmikuussa 2022 käynnistämä laiton sota ja hyökkäys Ukrainaan käynnisti uudenlaisen reaalipoliittisen kauden Euroopan mantereella. Sota käynnisti ennennäkemättömän pakolaisaallon, jonka myötä Eurooppa on joutunut myös punnitsemaan asettamiaan maahantulokriteerejä suhteessa kolmansiin maihin, sekä perustelemaan eriarvoistavaa kohtelua eurooppalaisten pakolaisten kohdalla. Euroopan unionia on vaadittu poistamaan kaksoisstandardeja ja yhdenmukaistamaan käytäntöjään. Sota on käynnistänyt ennen näkemättömän kollektiivisen auttamisen ketjun, jossa solidaarisuus on vahvistunut brutaalin sodan edessä. Samalla on syytä puntaroida pakolaisten vastaanottomekanismien ja koko järjestelmän oikeudenmukaisuutta.
Ukrainan sodan yhä jatkuessa lukuisat sotarikokset ja rikokset ihmisyyttä vastaan ovat tulleet ilmi ja uhrien oikeusturva, rankaisemattomuus ja syyllisten vastuuseen saattaminen on noussut keskusteluun. Miten Euroopan unioni yhdessä muun kansainvälisen yhteisön kanssa onnistuu vastaamaan tilanteeseen ja varmistamaan, että kansainvälisoikeudellista normistoa noudatetaan?
Samaan aikaan Euroopan unionin sisällä on merkittäviä ihmisoikeushaasteita. Samoin haasteita on yksittäisten valtioiden sisällä sekä mahdollisuuksissa ja halukkuudessa puuttua poliittisiin epäkohtiin. Yksittäisten valtioiden haluttomuuden edessä koko ihmisoikeusmekanismien painoarvo ja Euroopan unionin perusperiaatteet ovat koetuksella. Vallitsevan tilanteen myötä Euroopan unionin ja sen jäsenvaltioiden rooli ihmisoikeustoimijana on kasvanut. Ihmisoikeuksien velvoittavuutta on edistettävä ja vahvistettava myös Euroopan unionin sisällä, ei vain suhteessa ulkovaltoihin. Unionin jäsenvaltioiden tulee edelleen kehittää myös omaa sisäistä ihmisoikeuspolitiikkaansa sekä vahvistaa sitoutumista kansainvälisten ja alueellisten ihmisoikeussopimusten velvoitteisiin.
Unionin jäsenvaltioiden tulee edelleen kehittää myös omaa sisäistä ihmisoikeuspolitiikkaansa sekä vahvistaa sitoutumista kansainvälisten ja alueellisten ihmisoikeussopimusten velvoitteisiin.
Median vapautta rajoitetaan myös Euroopassa
Kansalaisyhteiskunnan, toimittajien ja ihmisoikeuspuolustajien toimintamahdollisuudet ovat monin paikoin kaventuneet. Näin on käynyt myös Euroopassa, jossa perinteisesti on edistetty ja puolustettu tinkimättömästi demokraattisia arvoja ja tavoitteita.
Sanan- ja mielipiteen vapaus, kokoontumisvapaus, median, toimittajien ja ihmisoikeuspuolustajien toiminnan vapaus on yksi keskeisimpiä eurooppalaisia arvoja ja ihmisoikeusjärjestelmän ydintä.
Viime vuosina myös nämä perustavanlaatuiset vapausoikeudet ovat olleet uudenlaisen rajoittamisen kohteena. Toimittajiin kohdistuva pelottelu, vaino ja väkivalta, mielenosoitusten estäminen ja rauhanomaisten kokoontumisten hajottaminen, ilmaisunvapauden kaventuminen ja median vapauden rajoittaminen ovat lisääntyneet myös Euroopan unionin jäsenvaltioissa. Toimittajien ja ihmisoikeuspuolustajien työn estäminen, heihin kohdistuva häirintä, vaino ja väkivalta luovat uudenlaisia haasteita ja edellyttävät toimia sananvapauden turvaamiseksi.
Lisääntyvä vihapuhe ja häirintä, niin verkossa kuin sen ulkopuolella, asettavat uudenlaisia haasteita yksilöiden ja yhteisöjen turvallisuudelle ja ihmisoikeuksien toteutumiselle. Digitalisaation mukanaan tuomien hyötyjen ohella teknologian, keinoälyn ja innovaatioiden merkitystä tulisi arvioida ihmisoikeusnäkökulmasta, erityisesti saavutettavuuden, lähestyttävyyden ja mahdollisten lieveilmiöiden ja haittavaikutusten osalta. Erityistä huomiota tulee kiinnittää yksityisyyden, yhdenvertaisuuden, tasa-arvon ja saavutettavauuden näkökulmiin. Digitalisaatiolla ja teknologisilla innovaatioilla on merkittäviä ihmisoikeuksia edistäviä ja tukevia mahdollisuuksia, mutta niiden hyötyjen ohella tulee arvioida myös haasteita ja väärinkäytösten mahdollisuuksia.
Oikeuslaitoksen riippumattomuutta haastetaan
Oikeusvaltioperiaate on Euroopan unionin keskeisimpiä perusarvoja, se on myös edellytys kaikkien muiden unionin periaatteiden, oikeuksien ja koko demokraattisen järjestelmän turvaamiselle. Vakaa ja kestävä oikeusvaltio turvaa myös kestävän kehityksen ja ihmisoikeuksien toteutumisen, laillisuusperiaatteen noudattamisen ja hallinnon läpinäkyvyyden.
Kuluneiden vuosikymmenten aikana oikeusvaltioperiaatetta ja demokratian vakautta on haastettu monin tavoin. Yritykset horjuttaa tuomioistuinten ja lainsäädännön toimeenpanovallan toimintakykyä, oikeuslaitokseen kohdistuneet väkivallan teot, tuomarien ja asianajajien uhkailu, jopa murhat, ovat esimerkkejä raaistuvasta väkivallasta, jolla on laajempi yhteys ihmisoikeustilanteen horjuttamispyrkimyksiin myös eräissä EU:n jäsenmaissa.
Riippumaton oikeuslaitos on vakaan ja demokraattisen yhteiskunnan ydin, samalla se on turva kansalaisten vapaudelle ja oikeudenmukaiselle päätöksenteolle. Riippumaton tuomioistuinlaitos ja oikeudenmukainen lainsäädännön toimeenpanovalta ovat edellytys myös korruption torjumiselle, vapaan median olemassaololle ja kansalaisten yhdenvertaisuudelle.
Oikeusvaltion horjuessa, horjuu samalla yhteiskunnallinen vakaus antaen tilaa autoritaarisuuden ja ääriliikkeiden nousulle. Oikeusvaltiota ei ole olemassa ilman demokratiaa, eikä demokratiaa ilman avointa päätöksentekoa, laillisuusperiaatteen kunnioittamista ja vahvoja instituutioita, jotka mahdollistavat järjestelmän riippumattomuuden, laillisuusperiaatteen noudattamisen ja oikeudenmukaisuuden toteutumisen.
Euroopan Unioni on sitoutunut demokratian vahvistamiseen sekä ihmisoikeuksien edistämiseen kaikissa unionin sisäisissä ja ulkoisissa suhteissa. Perusarvojensa mukaisesti demokratia, vapaus, ihmisoikeuksien kunnioittaminen, perustavanlaatuiset vapaudet ja laillisuusperiaate ohjaavat kaikkea unionin toimintaa ja päätöksentekoa. Tämä periaatetta tulee haasteiden edessä entisestään vahvistaa.
Kirjoittaja on YK-liiton ihmisoikeusasiantuntija Rosa Puhakainen.
Tämä artikkeli on tuotettu ulkoministeriön Eurooppatiedotuksen tuella.
Kuuntele lisää:
Ihmisoikeudet Euroopassa ja demokratian tila 1
Ihmisoikeudet Euroopassa ja demokratian tila 2
Artikkelia on päivitetty 22.3. ja lisätty viimeiseen kappaleeseen tietoa oikeuslaitoksesta.