Kansainvälinen työjärjestö ILO on YK:n vanhimpia erityisjärjestöjä - ja samalla sen kokeneimpia toimijoita siirtolaisia ja pakolaisia koskevissa kysymyksissä. Se perustettiin vuonna 1919 edistämään yhteiskunnallista oikeudenmukaisuutta ja säällisiä työoloja. Erityiseksi kohderyhmäksi peruskirjaan nostettiin siirtotyöläiset – he, jotka työskentelevät muualla kuin kotimaassaan.
Sata vuotta myöhemmin mandaatti on ILO:n pääjohtaja Guy Ryderin mukaan edelleen erittäin ajankohtainen. ”Maailman työtätekevistä siirtotyöläiset kuuluvat kaikkien haavoittuvimpiin ja riistetyimpiin ryhmiin”, hän sanoo.
ILO:n toimintakenttää ovat työ, toimeentulo ja työntekijöiden oikeudet, joista se pyrkii saamaan mahdollisimman universaaleja, kaikkia koskevia. Tämä on tuonut ILO:n työlistalle myös pakolaiset ja epävirallisen talouden työntekijät.
Poikkeuksellisen YK-järjestön ILO:sta tekee se, että toiminta perustuu kolmikantaiseen päätöksentekoon. ILO:n hallinnossa ovat edustettuina paitsi jäsenmaiden hallitukset myös työntekijät, eli ammattiyhdistysliike sekä työnantajat. Samanlaista kolmen osapuolen yhteistyötä ILO edellyttää myös jäsenmailtaan, kun ne kansallisesti vievät ILO:n linjauksia käytäntöön.
Säällistä työtä normien ja sosiaalidialogin avulla
ILO:n toiminnan pohjana ovat yhteisesti valmistellut ja vuosittaisissa työkongresseissa hyväksytyt yleissopimukset eli konventiot. Niissä määritellään kansainväliset työnormit, joista osa on yleispäteviä ja osa erikseen kullekin talouden ja työelämän sektorille räätälöityjä.
ILO:n yleissopimukset ovat eräänlaista kansainvälistä työlainsäädäntöä, vaikka niillä ei sellaisinaan juridista sitovuutta olekaan. Sitovuus syntyy ratifiointien kautta: kun ILO:n jäsenvaltio päättää ratifioida jonkun yleissopimuksen, se samalla sitoutuu viemään sopimuksen periaatteet osaksi omaa lainsäädäntöään.
Yleissopimuksia on nyt kaikkiaan 190. Ne kattavat laajan kirjon työelämää merenkulkijoista ja kaivostyöläisistä tehtaisiin, konttoreihin ja kotiapulaisiin. Sopimukset ovat laajentuneet koskemaan myös sosiaaliturvaa, joka useissa maailman maissa on sidoksissa työsuhteeseen. Yleissopimuksia täydentää suuiri määrä suosituksia, soveltamisohjeita sekä ohjaavia periaatteita.
Kun yleissopimus on saatu ILO:ssa hyväksytyksi, sille yritetään hankkia mahdollisimman suuri määrä jäsenmaiden ratifiointeja. Sopimuksesta ja valtiosta riippuen hanke voi kestää vuosikausia, ellei -kymmeniä.
Ratifointi ei vielä tarkoita, että maa toteuttaisi hyväksymänsä periaatteet myös käytännössä. Siksi ILO pyrkii ohjeistuksella, koulutuksella ja valvonnalla varmistamaan, että näin tapahtuisi. Rikkomuksia vastaan ILO:lla on oma valitusmekanisminsa, mutta ei kovia sanktioita.
”Eivät nämä sopimukset kovin yksityiskohtaisesti sano, miten joku asia pitäisi tehdä”, ILO:ssa pitkän työuran tehnyt pääjohtajan erityisneuvonantaja Kari Tapiola huomauttaa. ”Ne antavat yleiset periaatteet, ja jos sitten paikallisesti ollaan valmiita keskustelemaan niiden pohjalta, niin silloin niistä tulee todella käyttökelpoisia.”
Tapiolan mukaan koko ILO:n lähestymistapa perustuu toisaalta sopimuksessa oleviin periaatteisiin ja toisaalta neuvotteluun ja sosiaalidialogiin, jota käydään ennen kaikkea työnantajien ja työntekijöiden edustajien välillä.
”Kyllähän se niin on, että ILO ei voi olla sen vahvempi kuin sen kolmikantaiset edustajat kotimaisella kentällään ovat”, hän sanoo. ”ILO voi antaa apua, moraalista tukea, neuvoja, tutkimustietoa, työlainsäädännän kehittämiohjeita, mutta ei ILO:n ohjeistus pysty sitä korvaamaan, jos kansalliset järjestöt jossain maassa eivät toimi ollenkaan tai eivät toimi kunnolla.”
Tiedon voimalla muukalaisvihaa vastaan
ILO:n yleissopimuksista tunnetuimpia on kahdeksan konvention kokonaisuus, jotka ILO:n työkongressi vuonna 1998 niputti yhteen työpaikkojen perusoikeuksien julistukseksi. Pakettiin sisältyvät järjestäytymis- ja sopimusoikeutta sekä pakkotyön, lapsityön ja syrjinnän kieltoa koskevat yleissopimukset, joissa määritellään työelämälle universaalit ihmisoikeudet.
Perusoikeuspaketista siirtolaisia ja vierastyöläisiä koskettaa ainakin epäsuorasti syrjinnän kieltoa koskeva yleissopimus (numero 111), jonka on ratifioinut jo 175 ILO:n jäsenvaltiota. Sen sijaan suoraan siirtolaisten oikeuksia työelämässä koskevat konventiot (97 ja 143) ovat keränneet vasta muutamia kymmeniä ratifiointeja.
Siirtolaisia ja pakolaisia varten ILO:lla on omat vaikuttamis- ja koulutusohjelmansa. Niistä uusimpia on työvoiman värväystä koskeva Fair Recruitment Initiative, joka pyrkii eliminoimaan väärinkäytöksiä ja pahimpia epäkohtia siirtotyövoiman hankkimisessa ja välittämisessä.
Reilujen käytäntöjen luomisessa ILO luottaa tutkimukseen ja tiedon voimaan, jolla se se aikoo myös torjua populismin ja muukalaisvihan uhkaa.
”Keräämme tietoaineistoa auttaaksemme purkamaan myytin, jonka mukaan on käynnissä jonkinlainen muuttoliikkeen aiheuttama kriisi”, ILO:n siirtolaisosaston johtaja Michelle Leighton sanoo. ”Tosiasiassa ihmiset ovat muuttaneet aikojen alusta lähtien, ja ihmiset muuttavat, koska he hakevat parempia elämisen ehtoja.”
Pääjohtaja Guy Ryderin mielestä ennakkoluuloista siirtolaisvastaisuutta on vastustettava tosiasioilla. ”Ja on tosiasia, että siirtolaisuus on positiivinen osa tulevaisuuttamme. Siksi meidän tehtävämme on luoda tulevaisuus, jossa siirtolaiset voivat sekä antaa että vastaanottaa parhaitten kykyjensä mukaan.”
Lue lisää: Siirtolaisuus on välttämätön vauhdittaja vanhenevan Euroopan talousrattaissa
Kuuntele YK-liiton pakolaisuutta ja siirtolaisuutta käsitteleviä podcasteja.
ILO, siirtolaiset ja YK:n siirtolaiskompakti
Näillä ILO sääntelee siirtolaisten kohtelua työelämässä
Työelämän perusoikeuksia koskeva julistus (Declaration on Fundamental Principles and Rights at Work 1998) – sisältää seuraavat yleissopimukset
- Yhdistymisvapaus n:o 87
- Oikeus neuvotella kollektiivisista työehtosopimuksista n:o 98
- Pakkotyön poistaminen n:o 29 & n:o 105
- Lapsityön poistaminen n:o 138 & n:o 182
- Samapalkkaisuus ja syrjinnän kielto n:o 100 & n:o 111
Erityisesti siirtolaisia koskevat säädökset ja linjaukset
- 1949 - Työperäistä siirtolaisuutta koskeva yleissopimus n:o 97
- 1949 - Työperäistä siirtolaisuutta koskeva suositus n:o 86
- 1975 - Siirtotyöläisiä koskeva täydentävä yleissopimus n:o 143
- 1975 - Siirtotyöläisiä koskeva suositus n:o 151
- 2011 - Kotitaloustyöntekijöitä koskeva yleissopimus n:o 189
- 2006 – Työntekijöiden muuttoliikettä koskeva monenkeskinen viitekehys (Multilateral Framework on Labour Migration)
- 2016 – Reilua rekrytointia koskevat periaatteet ja toimintaohjeet (General Principles and Operational Guidelines for Fair Recruitment)
- 2016 – Pakolaisten ja muiden muuttamaan joutuneiden pääsy työmarkkinoille (Guiding Principles on Access of Refugees and Other Forcibly Displaced Persons to the Labour Market)
Työelämän perusoikeudet ILO:n sivuilla
ILO:n sopimusten ratifiointeja maittain tai sopimus kerrallaan