28.10.2010
YK:n ilmastokonventin 192 jäsenmaata jatkavat kansainvälisiä ilmastoneuvotteluja 29.11-10.12. Meksikon Cancúnissa. COP16-osapuolikokous on jatkoa epäonnistuneena pidetylle Kööpenhaminan huippukokoukselle, jossa suurista odotuksista huolimatta ei saatu aikaiseksi sitovaa päästörajoitusjärjestelmää vuonna 2012 vanhenevan Kioton pöytäkirjan tilalle.
Valmistelut loppusuoralla, odotukset alhaalla
YK:n ilmastokonventin UNFCCC:n jäsenmaat kokoontuivat pääsihteeri Christiana Figueresin johdolla lokakuun alussa Kiinan Tianjiniin keskustelemaan COP16:n tavoitteista ja kartoittamaan, mitä neuvotteluissa voidaan saada aikaan ja mitä jätetään myöhemmäksi. Yhteisiä kysymyksiä olivat muun muassa kasvihuonepäästöt, sopeutuminen ilmastonmuutoksen välttämättömiin vaikutuksiin, kansainvälisen ilmastorahoituksen järjestäminen sekä Kioton pöytäkirjan jatko. Vielä erikseen Luxemburgiin kokoontuneet EU:n ympäristöministerit sopivat talousalueen yhteisestä linjasta tulevaa kokousta varten. Unionin tavoitteena on edelleen sitova ja kattava ilmastosopimus, ja se on valmis jopa ylittämään oman suunnitellun 20 prosentin päästövähennyksensä.
Kööpenhaminan COP15-kokous jätti paljon epävarmuutta, sillä suuri mediahuomio ja jäsenmaiden johtajien osallistuminen neuvotteluihin loivat paineita saada aikaan uusi, kattava ilmastosopimus. Tulokset kuitenkin kariutuivat ongelmiin kehittyneiden ja kehittyvien maiden välillä. Nyt monet avainhenkilöt myöntävät, että odotukset ovat paljon matalammalla.
COP16:n lähtöasetelma ja tulevaisuus
Köyhemmät maat ja pienet saarivaltiot syyttävät suuria talousmaita asian tärkeyden vähättelystä ja vaativat nopeaa toimintaa. Rikkailta mailta halutaan ratkaisuja siihen, miten köyhiä maita autettaisiin rakentamaan ilmastoystävällistä infrastruktuuria ja ottamaan käyttöön vihreää teknologiaa. Tähän aiotaan käyttää Kööpenhaminassa suunniteltua 30 miljardin dollarin ilmastorahastoa, jonka tarkoituksena on auttaa ilmastonmuutoksesta eniten kärsiviä maita ja juuri edistää kehitysmaiden puuttumista siihen. Summaa aiotaan nostaa 100 miljardiin vuoteen 2020 mennessä. Kehitysmaat toivovat ilmastoavun kanavoituvan mieluummin YK:n kuin Maailmanpankin kautta, ja se halutaan pitää yleisestä kehitysavusta erillään.
Useat suuret talousmaat ovat epäluuloisia muiden sitoutumishalusta. Muun muassa Kiinaa ja Yhdysvaltoja, jotka tuottavat yhdessä yli 40 prosenttia maailman kasvihuonepäästöistä, on syytetty neuvottelujen jarruttamisesta. Yhdysvallat painottavat yksittäisten valtioiden kuria päästöjen vähentämiseksi, kun taas Kiina korostaa länsimaiden vastuuta. Japani on ilmoittautunut kieltäytyvänsä Kioton jatkokaudesta, mikäli sopimusta ei laajenneta, sillä se kattaa vain 28 prosenttia maailmanlaajuisista päästöistä - ja tulevaisuudessa vielä vähemmän.
Sitovia päästörajoituksia siis tuskin saadaan aikaan, vaan katseet suunnataan jo seuraavan vuoden COP17-kokoukseen, joka pidetään joulukuussa 2011 Etelä-Afrikassa. Christiana Figueres tosin pitää epätodennäköisenä lopullisen, kaikenkattavan sopimuksen syntymistä edes silloin. Erimielisyyksien jatkuessa ja Kioton pöytäkirjan vanhetessa on kuitenkin mahdollista, että elämme kahden vuoden päästä ajanjaksoa, jolloin ei ole voimassa mitään päästöjä rajoittavaa kansainvälistä sopimusta.