Kehitysavun rahoituksen seuranta on viime vuosina helpottunut, sillä yhä useammat rahoittajat jakavat tietoa toiminnastaan julkisesti. Kehitysavun tuloksellisuuden, laadun ja avustusrahojen käytön seurannassa on kuitenkin haasteita, sillä seurannan mittarit ja avoimuuden käytännöt eivät ole vielä vakiintuneet.
Tutkijat ja instituutiot ovatkin alkaneet kehittää indikaattoreita kehitysavun laadun mittaamiselle. "Pyrimme selvittämään, mitä kehitysavun puolia voi mitata ja minkä tiedon kerääminen on järkevää ja mahdollista", Karin Christiansen Publish What You Fund -järjestöstä (PWYF) sanoo. Järjestö on kehittelemässä omaa kehitysavun laatua mittaavaa indeksiä, joka on määrä ottaa käyttöön vuoden 2010 lopulla.
Erilaisia indeksejä kehitysavun tuloksellisuuden mittaamiseksi on jo olemassa. Suuntaviivoja tulevaan antaa esimerkiksi Center for Global Developmentin (GGD) matemaatikko David Roodmanin kehittämä indeksi, jolla on mitattu 22 valtion kehitysavun laatua. Indeksi mittaa, kuinka paljon kehitysavulla on pystytty luomaan kohdemaassa vaurautta, hyvää hallintoa ja turvallisuutta. Vuonna 2009 Ruotsi, Tanska, Hollanti, Norja ja Uusi-Seelanti sijoittuivat indeksin korkeimmille sijoille, kun taas Etelä-Korean, Japanin, Sveitsin ja Kreikan kehitysapu sai heikoimmat arviot.
Kohti itsenäistä indeksiä
Tähän asti kehitysavun rahoittajamaat ovat arvioineet toistensa suorituksia Development Assistance Communityn (DAC) vertaisraportointijärjestelmällä. Tutkijoiden täytyy kuitenkin mennä pidemmälle laatuindeksien kehittämisessä, PWYF:n Karin Christiansen sanoo.
Kattavan, itsenäisen indeksin luominen lähtee sitoumuksista, joita rahoittajat ovat tehneet omalle kehitysavulleen. Näitä ovat vuoden 2003 Pariisin julistus sekä vuoden 2008 Ghanan kehitysavun tuloksellisuuden julistus. Sitoumuksissa rahoittajat takaavat kehittyvien maiden harjoittavan tehokasta johtajuutta kehityspolitiikassa. Rahoittajat lupasivat myös tehdä kehitysavusta avoimempaa, tukea maiden kansallisia kehitystavoitteita sekä yhdenmukaistaa avustuskäytäntönsä rahojen välillisen siirtelyn vähentämiseksi.
PWYF:n työn alla olevassa indeksissä mitataankin mm. rahoittajien välillisten kustannusten osuutta sekä heidän toiminnastaan kertovan tiedon saatavuutta. Indeksi huomioi myös apua vastaanottavien maiden arviot siitä, kuinka avoimia rahoittajat ovat tulevista suunnitelmistaan, sekä EU:n Aid Watch -ohjelman avoimuuskyselyn tulokset, joissa EU-maiden kansalaisjärjestöt arvioivat omien hallitustensa kehitysaputoiminnan avoimuutta.
Käsitteiden määritteleminen hankalaa
Vaikka kehitysavun erilaisia tilastoja on nykyisin entistä helpommin saatavilla, kehitysavun käsitteille, esimerkiksi "tehokkuudelle" tai "avoimuudelle", ei kuitenkaan ole olemassa standardisoituja määritelmiä, mikä olisi vertailuun perustuvan indeksin luomisessa tärkeää. Lisäksi laatukriteerejä arvioitaessa on pohdittava ja päätettävä, millaista painoarvoa eri muuttujille annetaan.
Myös oikeiden indikaattoreiden valitseminen on hankalaa. Esimerkiksi päällekkäisten instituutioiden luominen kehitysmaissa vaikuttaa tehottomalta toiminnalta, mutta rakenteiltaan hauraissa valtioissa rahoittajien on joskus luotava uusia instituutioita, koska olemassa olevat toimivat heikosti.
Jotta indeksit saisivat kaiken kaikkiaan vaikutusvaltaa ja painoarvoa kehitysavun seurannassa, niitä käyttävillä tutkijoilla tulisi olla suurin rooli kehitysavun arvioimisessa paikan päällä, Christiansen sanoo. "Rahoittajat reagoivat kehitysavun laatukysymyksiin, kun asia tulee lähelle heidän omaa kokemustaan. Rahoittajien toimintaan pystytään vaikuttamaan kaikkien todennäköisimmin tutkimuksilla, jossa kehitysavun tuloksia mitataan maakohtaisesti."
Avoin seurantajärjestelmä auttaisi kehitysrahoituksen valvomista
Brittiläisen Overseas Development Instituten tutkimuksen mukaan jokainen kehitysrahoituksen sitoumus kulkee keskimäärin kuuden eri sopimuksen läpi. Kehitysapurahojen liikkuminen eri toimijoiden välillä tekeekin yhteisen raportointijärjestelmän luomisesta hankalaa.
PWYF:n Karin Christiansen kuitenkin sanoo, ettei yksityiskohtien selvittämisen pitäisi olla kovinkaan vaikeaa. "Luvut ovat olemassa, joten kyse on vain sopimusten julkistamisesta. Avun jäljittäminen ei ole niin hankalaa kuin yleisesti luullaan. Sopimuksista tulee aina käydä ilmi, kuka on seuraava lenkki ketjussa."
Kehitysavun rahoittajat voisivat ottaa mallia yksityisen sektorin raportoinnista, Christiansen sanoo. Yritykset ovat vuosien ajan standardisoineet tilinpitonsa yhdenmukaisella tavalla. Kehitysavun rahoituksessa raportointi ei ole yhtä kehittynyttä kuin muilla finanssimarkkinoilla.
Arvioiden mukaan kehitysapurahoittajien yhteinen seurantajärjestelmä onkin toiminnassa aikaisintaan vuoden 2011 lopulla.
Suomennettu ja muokattu Irin Newsin artikkeleista.
http://www.irinnews.org/Report.aspx?ReportId=88696
http://www.irinnews.org/Report.aspx?ReportId=88734