Mitä opettaja voi tehdä lasten ja nuorten syrjäytymisen ehkäisemiseksi? Koulutus-podcastissa Aleksis Salusjärvi ja Mia-Annukka Anttila

ELINA
Tervetuloa kuuntelemaan YK-liiton kestävän kehityksen podcastia. Minä olen Elina laiho ja tässä jaksossa puhumme koulutuksesta. Keskustelemassa on kulttuuritoimittaja, sanataidekouluttaja ja lukutaidon lapiomies Aleksis Salusjärvi sekä erityisluokanopettaja Mia-Annukka Anttila.

Kysyin aluksi, miten heidän työssään näkyy kestävän kehityksen johtava periaate: ketään ei jätetä.

ALEKSIS
Se näkyy työssäni ja elämässäni niin että minua kiinnostaa eniten ne nuoret, joilla menee huonoiten. Minä olen aktiivisesti pyrkinyt viime vuosina löytämään ratkaisuja siihen, miten polarisoituvaa koulumenestystä ja kiihtyvää syrjäytymistä voisi ratkaista. Tämä liittyy suoranaisesti siihen, että olen huomannut, että minua ei kiinnosta hyvät oppilaat jotka pärjäävät, he eivät tarvitse minua mihinkään. On kiva olla avuksi niille oppilaille, jotka tarvitsevat sitä.

ELINA
Kerrotko vielä saman tien lyhyesti, että mitä lukutaidon lapiomies oikein tekee?

ALEKSIS
Minä opetan tekstitaitoa lukemiseen kielteisesti suhtautuville nuorille. Teen sitä erityisopetuksessa perusasteella erityiskoulujen erityisluokissa, sairaalakouluissa sekä toisella asteella erityisesti teknisen alan ammatillisessa opetuksessa, jossa on hyvin paljon kielteisesti lukemiseen suhtautuvia nuoria. Opetan tekstitaitoa myös vankilassa rikosseuraamuslaitoksen kanssa rikostaustaisille nuorille 29-vuotiaisiin asti. Pyrin saamaan näitä nuoria tunnistamaan omia tekstitaitojaan ja löytämään mielekkäitä tapoja lukea ja kirjoittaa. Usein se on tosi antoisaa työtä koska Suomessa huonot kouluoppilaat tyypillisesti alisuoriutuvat, eikä kysymys ole siitä, että heissä olisi vikaa vaan ongelma on siinä, että he eivät löydä oma tapaansa tehdä. Minä lapiomiehenä yritän löytää heille sopivia tapoja tehdä.

ELINA
Mitä sinulle tulee mieleen ”ketään ei jätetä” sanoista?

MIA
Minun työni. Olen joustavassa perusopetuksessa kahdeksas ja yhdeksäs luokkalaisille. Yritetään saada heille päättötodistus eli mahdollisimman hyvä todistus millä pääsisi toiselle asteelle. Se on itse asiassa peruskoulun päätepysäkki, että jos siitä ei suoriudu niin sitten ei aukea mitkään ovet. Me emme siis ole erityisluokka, me olemme yleisopetuksen luokka, joka tekee joustavasti tätä työpainotteisesti. Me käymme työssä oppimassa neljä kertaa vuodessa. Nyt me olemme jouduttu sitäkin muuttamaan koronan takia, me käymme kaksi viikkoa niin ettei tule kontaktia meihin vaan käymme työpaikalla katsomassa heitä. Tämä tulee olemaan sellaista vääntöä, ja pelottaa kyllä näiden nuorten puolesta aina välillä, he ovat todella ohuilla jäillä koko ajan.

ELINA
Mitkä ovat semmoisia parhaita onnistumisen kokemuksia?

ALEKSIS
Hienointa varmaan kaikessa opetuksessa on se, että nuori itse tunnistaa omat lahjansa. Se että vuorovaikutus on se mistä se lähtee. Paras onnistuminen on se, että pystyy synnyttämään vuorovaikutusta koska mitään ei voi opettaa eikä mitään voi tehdä, jos ei ole vuorovaikutusta. Eli se ensimmäinen onnistuminen on se, että saa nuoren puhumaan. Sitten voi onnitella itseänsä, että oli todella hyvä päivä, me juttelimme. Se varsinainen onnistuminen on siinä, että nuori tajuaa itsekin, että vitsi tämä on aika hyvä mitä minä olen tehnyt. Se on se mihin minä työlläni pyrin. Se ei ole semmoista nolla tsemppaamista, jota on maailma täynnä, että sinä olet tosi hyvä ja sinusta on vaikka mihin, se ei ole minkään arvoista. Nuori näkee, että okei minä olen aika hyvä tässä, siitä tulee itsetuntoa ja sitten voi alkaa sen perusteella mitä on saatu aikaiseksi vaatimaan enemmän ja sitten pystyy motivoimaan ja löytämään motivaatiota siitä nuoresta. Se on tietysti se onnistuminen. Lyhyesti sanottuna minä pyrin siihen, että nuori löytäisi itsenäisen suhteen kirjallisuuteen ja kirjalliseen kulttuuriin ja lukutaitoon. Ja että se olisi omakohtainen asia, ei olisi mikään asia mihin nuorta yritetään pakottaa mukaan.

ELINA
Työskentelet vankilassa olevien nuorten kanssa, minkälaisia ajatuksia sinulla tulee mieleen, kun tutustut heihin, heidän taustoihinsa, ja siihen mistä he tulee? Mitä ajattelet tästä meidän yhteiskunnastamme, mitä me voisimme tehdä paremmin?

ALEKSIS
Näillä nuorilla tyypillisesti on tuo sama kokemus, kun Mian nuorilla. Kaikki nämä nuoret linkittyvät toisiinsa ja se mitä he sanovat elämästä yleensä ja itsestään on se, että heillä ei ole kokemusta kuulluksi tulemisesta ja tuntee ettei heillä ole mitään väliä tälle maailmalle. Ihminen jolla ei ole mitään hävittävää alkaa tehdä epätoivoisia asioita ja helposti myöskin katkeroituu. Sitten kun niitä tekee systemaattisesti, päätyy vankilaan. Kukaan ei päädy vankilaan vahingossa ja noista nuorista, joiden kanssa minä olen tekemisissä, juuri kukaan heistä ei päädy ensimmäisellä kerralla vankilaan. Vasta sitten kun kaikki tehtävä on tehty, kun sosiaalitoimesta tai mistään ei enää löydy mitään millä saa asiat järjestykseen niin sitten tulee vankilatuomio. Se on se sukan pohja mihin ihminen putoaa.

Tällä hetkellä jokainen vankilassa oleva nuori uskoo meidän koulutusjärjestelmään ja tähän yhteiskuntaan ja haluaa olla hyödyksi meidän yhteiskunnalle. Meillä ei juurikaan ole sellaista ammatillista rikkoutunutta rikollisuutta mitä löytyy kaikista meidän naapurimaistamme. Se on jotain millä me voimme rakentaa ja mikä selkeästi on meidän suuri vahvuutemme.

Hauskaa on ollut se, että meidän vankilanuoremme pystyvät auttamaan näitä Mian nuoria. Me käytetään heidän tuottamia tekstejä opetusvälineenä, ja se toimii tosi hyvin.

MIA
Meillä oli tosi hyvä setti silloin kun näimme, oppilaille jäi tosi hyvä flow siitä. Niin kuin sanoit, he löysivät uutta motivaatiota kirjoittamiseen ja huomasi itsessänsä paljon hyviä puolia ihan huomaamatta. Että hei, minähän osasin. Kun sai kehua onnistumisesta, nuoret saivat ihan älyttömästi itsevarmuutta, he kasvoivat 15 senttiä että ”hei et me oltiin Atomirotan kanssa”. He tunnistivat sieltä tekstejä ja tiesivät aika paljon siitä. Minun mielestäni se oli todella antoisa kokemus, vaikka he tulivatkin sinne pitkin hampain ja vastentahtoisesti, että pitääkö minun tällaiseen tulla, kirjoittaa ja lukea että mitä te oikein yritätte. Mutta, kun vastustus mureni, toinen kerta oli hirveän helppo. He tunsivat, että oli turvallista, minä olin kuitenkin tuttuna aikuisena mukana. Paikalla oli myös kolme uutta ihmistä ja he pystyivät ottamaan vastaan ohjausta myös ihan tuntemattomilta ihmisiltä. Siinä oli taustalla se luottamus minuun, että minä en vie heitä suden suuhun.

ALEKSIS
Se on tosi hyvä pointti. Mitä tahansa tämmöistä työtä tekee, kuten tällaista lapiotyötä mitä minä teen, se toimii sillä edellytyksellä, että se tehdään yhteistyössä opettajan kanssa. Samalla tavalla vankilassa se toimii sillä edellytyksellä, että se tehdään yhteistyössä rikosseuraamuslaitoksen erityisohjaajan kanssa.

ELINA
Mitä Mia ajattelet, mitä yksittäinen opettaja koulussa voi tehdä, jos mietitään syrjäytymiskehitystä?

MIA
Olla läsnä, olla se turvallinen aikuinen. Paljon tarvitsee katsoa kohkaamista ja esittämistä mutta sitten kun olet tarpeeksi läsnä niin kuoret alkavat karista ja sieltä alta löytyy se aito nuori. Parhaita saavutuksia on juuri se, että oppilas tajuaa, että vitsi minä olen oikeasti hyvä tässä ja minä pärjään. Mahtavia selviytymistarinoita kun tullaan vaikka kuutosen keskiarvolla ja lähdetään sitten kahdeksan keskiarvolla ja mennäänkin lukioon. Se oma kohkaaminen jää pois, rooli on muuttunut ja nuori alkaa ajatella, että olenpa minä hyvä.

ELINA
Mitä siinä välissä on tapahtunut?

MIA
Älyttömästi työtä ja puskemista ja että olen onnistunut saamaan nuoren luottamuksen. Sitten minä vaan jaksan painaa, et kyllä jaksat vielä tämän, että tässä on tämä palikka, tee vielä tämä, tavoitellaanko nyt jo kasia. Sitten jatketaan työntekoa koko ajan.

ELINA
Kalevi Sorsa -säätiön tuore tutkimus eriarvoisuudesta paljastaa, että myös koulutus ja koulutusasenteet Suomessa periytyvät vanhemmilta lapsille. Kysyin keskustelijoilta, miten tämä näkyy heidän työssään?

MIA
Tutkimus on asian ytimessä. Perheet, joissa ei arvosteta koulutusta tai ei ole itse kouluttauduttu tärkeintä on mihin kouluun pääsisi helpoiten, kunhan pääsee johonkin kouluun. Meidän oppilaistamme kaikki ovat tällä hetkellä päässeet jatko-opintoihin, mutta aina ei ole ollut niin onnellisesti. Sitten me turvaudumme jalkautuvaan nuorisotyöhön, joka yrittää ohjata nuorta, mutta kyllä koulutus on periytyvää, koulutuksen arvostus näkyy kodeissa.

ELINA
Miten rasismi tunnistetaan koulussa ja miten siihen puututaan?

MIA
Uskoisin että nykyopettajat tunnistavat rasismin aika hyvin, tämä alue on varmaankin siinä ytimessä. Meillä on todella monikulttuurinen koulu mutta varmasti niitä sellaisia laput silmillä menijöitä löytyy.

ALEKSIS
Minä olen paljon matkustanut kouluissa ympäri Suomea, joten tuo kysymys pitäisi kysyä täsmällisemmin. Alueelliset erot ovat niin suuria ja oppilasaines ei ylipäätään ole se mitä syrjäytyminen tai ulkopuolisuus edes tarkoittaa. Riippuu ihan siitä missä päin Suomea ollaan, että mitkä ne mekanismit, jotka tuottavat ulkopuolisuutta on. Jossakin Itä-Helsingissä missä me nyt olemme, on aivan eri näköinen todellisuus, kun mitä Itä-Suomessa pienillä muuttotappio paikkakunnilla. Selkeästi se menee niin että mitä heterogeenisempää oppilasaines on, sen helpompaa ja hauskempaa opettaminen on ja sen enemmän nuorilla itsellään on valmiuksia.

MIA
Meillä se on ihan normaalia, kun on niin monenlaista ihmistä, oppilaat ovat aika siedätettyjä tällä alueella.

ALEKSIS
Kun tullaan Itä-Helsinkiin, heitetään ylävitonen, että mahtavaa, ollaan kotona, enää ei tarvitse selittää asioita. Nuoret ovat jotenkin niin paljon enemmän perillä kaikesta.

ELINA
Puhuit ajasta ja siitä että heti pitäisi reagoida ja saada apua silloin kun nuori sitä tarvitsee. Mitä jos on menty jo niin pitkälle, että nuori on vankilassa saakka tai todella huonossa tilanteessa, voiko siitä jollain keinolla päästä ulos ja millä keinolla?

ALEKSIS
Voi päästä ulos ja keino, jota minä käytän, on lukutaito. Lukutaito on minun mielestäni ehkä merkittävin yksittäinen asia, jonka turvin pystyy kamppailemaan syrjäytymistä vastaan. Lukutaito antaa niin paljon avaimia paitsi pärjäämiseen triviaaleissa asioissa kuten työhakemuksissa ja kouluissa. Ennen kaikkea lukutaito auttaa itseymmärrykseen, jotta kykenee määrittelemään omaa minuuttaan ja omia ajatuksiaan sekä hahmottamaan niitä ja tekemään suunnitelmia. Se on aikamoinen supervoima, kun sen hallitsee ja se tuottaa identiteettiä ja itsetuntoa ihmiselle. Lukutaito on osoittautunut hyväksi keinoksi, voi antaa ihmisille äänen. Se on oikeastaan hienoimpia kokemuksia mitä mulla on. Minä näen, kun runoilija syntyy ja tekee tekstejä, jolla tekee vaikutuksen vertaisiinsa vankilassa. Nuori alkaa kirjoittaa tekstejä ja muut vangit pyytää kirjoittamaan lisää koska haluavat kuulla tekstejäsi, koska se edellinen teksti oli niin hyvä. Senkaltaisille tyypeille syntyy paljonkin mahdollisuuksia tehdä asioita ja toimia erilaisissa ympäristöissä mikä sitten mahdollistaa sen, että voi tehdä elämässä suunnitelmia päihteiden käytön ympärille.

ALEKSI
Rinnalla kulkeminen on se perusjuttu. Niillä tyypeillä, jotka päätyvät vankilaan on mennyt kaikki niin pahasti pieleen, että sitten kun he vapautuvat vankilasta Alepa kassit käsissä missä on sisällä koko omaisuus, päätyy torille kulkemaan. Jos ei ole mitään paikkaa, minne mennä tai ketään siinä rinnalla kulkemassa niin helposti he jatkavat päihteidenkäyttöä ja ajautuvat väkivaltaisiin tilanteisiin ja joutuvat takaisin vankilaan.

Väkivalta- ja päihdekuvio on aikamoinen ja käytännössä katsoen kaikilla rikostaustaisilla on sekä väkivalta että päihde tausta ihan lapsuudenkodista lähtien. Se näkyy näissä Mian nuorissa ja täällä yläkoulussa. Näen selkeästi sen nuoren, jonka tulen näkemään vankilassa 10 vuoden päästä. 10 vuoden päin honkia menneen elämän jälkeen sinne hän sitten päätyy. Järkevää ja älykästä olisi tietenkin, että 13-vuotias seitsemäs luokkalainen erityisluokallani saisi niitä avaimia, joilla voitaisiin välttää se, että hän tapaa minut tutkintavankeudessa parikymmentävuotiaana.

MIA
Joo ennemmin tavattaisiin täällä koulussa.

ALEKSIS
Niin, siihen on mahdollista löytää ratkaisuja ja siihen on mahdollista puuttua. Tämä ilmiö on ollut olemassa Suomessa 1976 vuodesta lähtien. 1976 on ensimmäinen vuosi, kun lastensuojelun ykkössyyksi tuli koulunkäynti ongelmat. Sitä ennen kotiongelmat oli ykkössyynä. Se on kasvanut vuosi vuodelta ja nyt ollaan vuodessa 2020, 44 vuotta myöhemmin, ja ihan sama mekanismi ja ihan samat systeemit vieläkin. Se vaatisi vilpitöntä halua ja asiantuntemusta.

MIA
No, vilpitöntä halua on. Tämä kevät oli hyvä esimerkki siitä, että opettajat todella tekivät lastensuojeluilmoituksia mutta lastensuojelu ei aina pysty vastaamaan niihin tarpeisiin ja avun huutoon. Meidät on kyllä koulutettu ajoissa havaitsemaan asioita ja ollaan myös puututtu. Minulla lukee varmaan sosiaalityöntekijöiden puhelimissa, että älä vastaa kun minä soitan, siitä syystä että minä pommitin heitä muutaman tapauksen kohdalla. Minun mielestäni on aivan käsittämätöntä, että nämä rakenteet ovat niin jäyhiä, että ei vaan tapahdu sitä mitä pyydetään. Joustavuutta pitäisi olla ihan älyttömästi enemmän. Pitäisi edetä tietyn protokollan mukaan mutta se ei vaan toimi. Sen pitäisi olla niin että jos tarvitset niin voit saada apua ennemmin nyt kuin sitten hetken päästä, kun voi olla jo liian myöhäistä ja nuori voi olla menetettyä.

ALEKSIS
Se on juuri näin. Jos minä olisin Suomen keisari, antaisin opettajille enemmän työkaluja. Opettajia selkeästi kiinnostaa asiaan puuttuminen ja he selkeästi näkevät missä heillä loppuu vaihtoehdot kesken. Jotta tämä voitaisiin kääntää ympäri, opettajilla pitäisi olla enemmän mahdollisuuksia ja isompi repertuaari toimenpiteitä mitä voisi käyttää nuorten kanssa silloin kun ongelmia huomataan. Jotta voitaisiin puuttua ajoissa ja tehokkaasti.

MIA
Avun saaminen ei saa katketa. On yksi sellainen nyrjähdys kohta, 13. ikävuosi jona lapsi siirtyy lastenpsykiatriselta nuorisopsykiatrisen asiakkaaksi. Siinä kohdassa tapahtuu aina sellainen uppoaminen, olen nähnyt sen. Olen myös ollut lasten tuetulla erityisluokalla töissä ja se on järkyttävää, kun se tapahtuu siinä nivelkohdassa missä lapsen pitäisi hypätä yläasteikäiseksi ja yhtäkkiä saa itse päättää, haluaako hoitoa vai ei. Sitten nuori sanoo, että ei voisi vähempää kiinnostaa käydä täällä juttelemaan tämän tädin tai sedän kanssa. Kolme kuukauttakin lapsi tai nuori on saattanut olla ilman mitään hoitoa, vaikka hän on ollut säännöllisessä hoidossa 12-vuotiaaksi asti. Kun hän täyttää 13, asiakkuus vaihtuu ja se on tervemenoa. Joku toinen täti ottaa hänet hoitoon, sitten hoitohenkilö saattaakin vaihtua tai olla sairaslomalla tai jossain muualla, ja lapsen hoito jää. Kukaan ei muista ottaa koppia siitä lapsesta.

ALEKSIS
Se missä tuo näkyy, on polarisaatio. Kun ihmisryhmät jakautuvat, me, jotka emme ole päihdeongelmaisia tai väkivaltaisia ja meillä, joilla on tutkinto jostain koulusta voi olla tosi vaikea ymmärtää sitä maailmaa, jossa moni näistä ihmisistä elää. Siksi kaikki mitä me ajattelemme siitä, miten meidän pitäisi vaikka motivoida nuorta on helposti paperinmakuista sanahelinää, jolla ei ole mitään todellisuuspohjaa.

Jos ajattelee vaikka nuoria, jotka ovat mieron tiellä, he kokevat väkivaltaa. Minä tiedän, että ei ole hirveän yleistä suomalaiselle ihmiselle kokea väkivaltaa. Nuoret, joilla on kokemusta väkivallasta ottaa väkivaltaisen käytöksen huomioon kaikissa tilanteissa. Sen huomasin siinä, miten he pukeutuvat. He pukeutuvat niin että jos he joutuvat väkivaltaiseen tilanteeseen niin vaatteista ei tule ongelmia. Niillä ei myöskään ole kasvolävistyksiä koska jos on kasvolävistys ja sinua lyödään, se tuottaa vamman. Näiden nuorten maailmankuva perustuu väkivallalle, se on maailma, jossa he elävät. Totta kai siihen tottuu ja kaiken kanssa oppii elämään. Jos tulee tämänlaisista olosuhteista tai jos väkivalta on aktiivinen juttu, että aina kun menee kotiin miettii, että joutuuko kokemaan väkivaltaa, tai menee puistoon missä jotkut kaverit on ja miettii että joudunko kohtaamaan väkivaltaa. Helposti kantaa veistä mukanaan mikä on laitonta, jos tulee poliisi ja kantaa teräasetta it’s a problem. Sehän on vain järkevää ja maalaisjärkeä, jos on ollut tosi paha paikka niin pyrkii hallitsemaan väkivallan uhkaa, vaikka linkkarilla tai millä tahansa.

Tämänlaisessa maailmassa, ja ihmiset joilla on tällainen itseymmärrys, miten he näkevät omat mahdollisuutensa ja oman paikkansa tässä maailmassa, mihin he pyrkii ja miten he suhtautuu toisiin ihmisiin. Sitä kaikkea leimaa aivan täysin eri asiat kuin meidän hyvin syöneiden ja hyvin nukkuneiden, palkkaa saavien normaalien ihmisten maailmaa. Se tuottaa sen että nuoret jotka elää tässä maailmassa, aika nopeasti lukee ihmisestä että voiko tässä syntyä mitään ymmärrystä ja ymmärtääkö tuo ihminen yhtään missä maailmassa minä elän. Jos heihin ei saa minkäänlaista kontaktia ei voi syntyä vuorovaikutusta tai oppimista. Jokaisella ihmisellä on kokemus siitä, kun emme ole tulleet ymmärretyksi, jos menemme esimerkiksi vieraaseen kulttuuriin tai uskonnolliseen yhteisöön olemme ulkopuolisia. Meille tulee tunne, että yhteistoiminta näiden ihmisten kanssa tulee olemaan suunnattoman hankalaa koska he eivät ymmärrä minua yhtään. Se on lähtökohta mistä ne nuoret katselevat meitä. Kun tulee kaikennäköisiä kampanjoita ”nyt syrjäytyminen kuriin” tai ”ei vaadi muuta kuin ryhtiliikettä”, se kääntyy itseään vastaan jokaisena kertana, kun tämä asia unohdetaan. Tämä on myöskin sen takana, että kaikilla on vilpitön halu puuttua asioihin mutta jos et tunne sitä maailmaa mihin haluat puuttua niin miten todennäköisempää on että sitä kuviota ei saa mitenkään oikaistua.

MIA
Toinen on köyhyys ja ihan nälkä. Se on meillä ihan arkipäivää, että lapsi tai nuori tulee kouluun ja sanoo että minulla on hirveä nälkä. Meillä saattaa olla omassa kassissa vähän sopivaa evästä mitä voi tarjota, että ottaisitko tämän karjalanpiirakan, jotta saataisiin aamun käyntiin jollakin. Eihän hirveässä nälässä pysty keskittymään yhtään mihinkään. Pitäisi olla helpompaa, mielellään tarjottaisiin aamupalaa. Se olisi älyttömän hyvä koska monella ei ole kotona mitään muuta, kun valo jääkaapissa. Se on aika karua ja se iski kovaa esimerkiksi muutaman kerran viime vuonna, että etkö sinä ole siis syönyt mitään, että eikö teillä kotona ole mitään? Että okei, voitaisiin tuosta käydä nuo pullot viemässä ja voit käydä hakemassa nuudelipussin. Se on järkyttävää, että tämänhetkisessä Suomessa voi olla niin että kotona ei ole ruokaa.

ALEKSIS
Minä olen miettinyt tuota peruskoulua. Mia puhui peruskoulusta, mikä on peruskoulu? Kun minä tein vankilahommia, mietin mikä on vankila? Minusta on tärkeä ymmärtää, että peruskoulun ja vankilan tavoite on sama. Molempien ideana on tuottaa yhteiskuntakelpoisia ihmisiä. Voidaan miettiä, että mitkä ne asiat ovat, joita peruskoulu opettaa. Vaikka yhteyttäminen on tärkeää oppia niin se tärkeä juttu on se, että peruskoulu opettaa yhteiskuntakelpoisuutta. Kun peruskoulusta tulee ihminen kadulla vastaan sen kanssa onnistuu yhteistoiminta. Tismalleen sama juttu vankilassa, kun ihminen tulee vankilasta, se ihminen on yhteiskuntakelpoinen. Siinä mielessä meillä on paljon tehtävää sekä peruskoulussa että vankilassa jotta saadaan tuotettua enemmän yhteiskuntakelpoisuutta. Pitäisi pysyä kirkkaana mielessä, että tämä on meidän tavoitteemme.

MIA
Niin, se on meidän perustehtävämme.

ELINA
Kiitos kun kuuntelit YK-liiton kestävän kehityksen podcastia, pysy kuulolla jatkossakin.