YK:n turvallisuusneuvosto hyväksyi joulukuussa 2015 päätöslauselman 2250: ”Nuoret, rauha ja turvallisuus”. Päätöslauselman ajajana toimi etenkin Jordania, mutta päätöslauselma oli lähtöisin suomalaisesta kansalaisyhteiskunnasta jo muutamia vuosia aikaisemmin. YK:n päätöslauselma keskittyy historiallisesti pelkästään nuorten naisten ja miesten asemaan rauhanrakentamisessa ja väkivaltaisen ääriajattelun ratkaisemisessa ja ehkäisemisessä. Taustalla piilee siis yleinen globaali huoli nuorten kasvavasta radikalisoitumisen riskistä ja osallisuudesta aseellisissa konflikteissa. Päätöslauselma kannustaa YK:n jäsenvaltioita edesauttamaan nuorten roolia ja osallistumista päätöksentekoon ja konfliktien ratkaisuun. Erityistä onkin, että päätöslauselma tunnustaa nuorten myönteisen aseman kestävän rauhan rakentamisessa ja nuorten aseman roolimalleina. Kaiken kaikkiaan päätöslauselma on enemmänkin julistus ja tunnustus nuorten tärkeästä roolista yhteiskunnassa. Päätöslauselma ei siis velvoita jäsenvaltioita tiettyihin toimiin.
Päätöslauselmassa merkittävää kuitenkin on, että nuoret nähdään viimein aktiivisina poliittisina osallistujina yhteiskunnassa, poiketen pitkäaikaisesta kuvasta, jossa nuoret on nähty passiivisina uhreina. Ajattelutapa edustaa YK:n lähestymistavan laajempaa muutosta aiemmasta ongelmiin reagoimisen painotuksesta ennaltaehkäisemisen korostamiseen. Nuorten huomioonottaminen voidaankin nähdä vahvasti ennaltaehkäisyn muotona. Esimerkiksi nuorten roolia tutkinut Jared Cohen (2009) huomauttaa, että nuoret todella ovat aktiivisia osallistujia erilaisissa ryhmittymisissä, kuten rikollisjärjestöissä, terroristiryhmissä, etnisissä nationalistiryhmittymissä ja itse sodankäynnissä. Lapset ja nuoret saattavat myös huolehtia oman turvallisuutensa suojelusta konfliktitilanteissa. Toisaalta Guy Cave ja Lori Drummond-Mundal (2007) haluavat osoittaa, että nuoret ovat myös ratkaisujen lähde ja avain sille, että rauha tulee kestämään myös tulevaisuudessa.
Monet tutkijat ovat nähneetkin jo vuosia sitten, että nuorten huomioonottaminen esimerkiksi konfliktitilanteissa ja kehityksen edesauttamisessa on tärkeää. Nuorten aseman huomiointimahdollisuudet kehitysasioissa ja konfliktinratkaisutilanteissa ovatkin todellisuudessa luultua laajempia. Erityisesti koulutuksen tarjoaminen on tärkeää, sillä koulutuksella mahdollistetaan vaihtoehtoisten näkökulmien ymmärtämistä ja kansalaisoikeuksien tietoisuuden kasvattamista, kuten esimerkiksi Janet Patti ja Adriana Espinosa (2007) ja Connie Chung ja Fernando Reimers (2010) huomauttavat. Kuitenkin Guy
Cave ja Lori Drummond-Mundal (2007) muistuttavat, että perustarpeiden kuten veden, ruoan ja turvallisen ympäristön tarjoaminen on vähintään yhtä tärkeää koulutuksen rinnalla. Lisäksi he korostavat, että vaihtoehtoisen kehityksen tarjoaminen on oleellista rauhan kestävyydelle, jotta radikaalin toiminnan rinnalle avautuu muita mahdollisuuksia. Yhtä oleellista esimerkiksi radikalisoitumisen ehkäisemisessä on se, että nuorten luottamusta järjestelmään rakennetaan ja, että nuoret tunnustetaan aktiivisiksi yhteiskunnan jäseniksi, kuten radikalisoitumista tutkinut Jared Cohen (2009) toteaa.
Jo itse päätöslauselmassa todetaan, että nuoret ovat tällä hetkellä suurin ikäryhmä maailmassa. Kasvava ymmärrys nuorista osallistujina yhteiskunnalliseen elämään pitääkin sisällään välillä huolen nuorista turvallisuusriskeinä haavoittuvina radikalisoitumisyrityksille ja aseellisten ryhmittymien rekrytointiprosesseille. Kuitenkin, nuoret ovat kiinteä osa tulevaisuutta ja sen muokkaamista. Siksi, päätöslauselma nuorten positiivisesta roolista kehityksessä ja konfliktinratkaisussa on tärkeä askel kohti nuorten suurempaa osallistamista. Lopulta, nuoret voidaan nähdä rauhan voimana tai uhkana, kuten Valeria Izzi (2013) osuvasti toteaa. YK:n päätöslauselma pitää sisällään myönteisen, ja erityisen tarpeellisen kuvan nuorista rauhanprosessien voimavarana. Myös YK:n alaiset toimijat, kuten UNDP, UNICEF, UNPBF ja DPKO huomioivat toiminnassaan nuorisokysymyksiä ja myös kestävän kehityksen tavoitteet osaltaan sivuavat nuorisoteemoja. YK muodostaa kansainvälisiä ohjenuoria valtioiden toiminnalle ja päätöslauselman olemassaolo osoittaa, että nuorien osallistumisen varmistaminen on kaikkien globaalien toimijoiden toiminnassa tärkeää.
Elisa Palminen
Kirjoittaja on Tampereen yliopiston kansainvälisen politiikan opiskelija, joka osallistui huhtikuussa 2016 YK-liiton tukemalle opintomatkalle New Yorkin YK-järjestöihin. Kirjoittajan esittämät näkemykset eivät edusta YK-liittoa. #UTAGoesUN
Kirjoituksessa käytetyt lähteet:
Cave, Guy & Lori Drummond-Mundal (2007), “Young Peacebuilders: Exploring Youth Engagement with Conflict and Social Change”, Journal of Peacebuilding & Development 3:3, 63–76.
Chung, Connie K. & Fernando M. Reimers (2010), “Education for Human Rights in Times of Peace and Conflict”. Development 53:4, 504–510.
Cohen, Jared (2009), “Diverting the Radicalization Track”. Policy Review: April & May, 51–63.
Izzi, Valeria (2013), “Just Keeping Them Busy? Youth Employment Porjects as a Peacebuilding Tool”. International Development Planning Review 35:2, 103–117.
Patti, Janet & Adriana Cepeda Espinosa (2007), “Citizenship Competencies in Colombia; Learning from Policy and Practice”. Conflict Resolution Quarterly 25:1, 109–125.