Ensikertalaisena New Yorkin YK:n päämajaan saapuminen tuntuu siltä kuin olisi tullut maailman ytimeen! Vaikutusta lisäävät paitsi eri maiden edustajien moninaisuus, myös YK:n käytävillä ja ympärillä rauhan ja kehityksen merkitystä huokuvat taide-esineet, jotka kukin jäsenvaltio on aikanaan lähettänyt lahjana. Hauskana kuriositeettina löytyi Suomen lähettämä Sibelius-monumentin palaa muistuttava patsas, joka muistutti minua omista lapsuudessani vietetyistä leikeistä Helsingin Sibeliuspuistossa.
Ensimmäisenä päivinä YK:ssa päällimmäisenä kysymyksenä poltteli tietysti se, että miten Suomi pienenä maana, ja minä pienenä yksilönä voin vaikuttaa maailman menoon täällä? Onko se ylipäänsä mahdollista?
Suomi ainakin näytti päättäneen pyrkiä tänä vuonna vaikuttajan rooliin ainakin sosiaalikysymysten osalta. Vierailin YK:ssa siis sosiaalisen kehityksen toimikunnan (CSocD) kokouksessa YK-nuorisodelegaattina osana Suomen virallista valtuuskuntaa, jota tänä vuonna johti sosiaali- ja terveysministeri Aino-Kaisa Pekonen.
Tämän vuoden painopisteenä oli asunnottomuuden ehkäisy ja asuntopolitiikka yleisesti, ja ministerin läsnäolo lisäsi Suomen saamaa myönteistä huomiota. Erityisen tärkeä syy huomiolle oli se, että Suomessa on onnistuttu maailman mittakaavassa vähentämään asunnottomuutta melko onnistuneesti asunto ensin -lähestymistavalla.
Vaikuttaminen siis tapahtui ainakin Suomen osalta yksinkertaisesti hyviä käytäntöjä jakamalla. Siihen harvasta paikasta löytyy monipuolisempaa kuuntelijakuntaa kuin 193 jäsenvaltion YK:sta. Minut positiivisesti yllättänyt seikka oli se, että ainakin tällä kertaa Suomi todella toistui aktiivisesti myös muiden puheissa asunnottomuuden huippuasiantuntijana jota kannattaa seurata. Asunnottomuus on maailmalla painava ongelma ja ihmisoikeusloukkaus, jota ei tarvitse mennä New Yorkin metron käytäviä pidemmälle etsimään.
Omalta osaltani kokouksesta teki erityisen se, että sain pitää nuorten edustajana Suomen virallisen puheen yhdessä ministerin kanssa. Puheessani sanoin asunnottomuuden olevan muiden sosiaaliongelmien, kuten erimerkiksi nuorten syrjäytymisen, tai päihde- ja velkaongelmien ”jäävuoren huippu”. Jotta asunnottomuutta voitaisiin ennaltaehkäistä, on siis tärkeää panostaa esimerkiksi nuorten sosiaalipalveluihin.
Nuorten ääntä kaivataan, kuunnellaan ja myös tarvitaan kipeästi.
Paljon tapahtui myös virallisten puheiden ympärilläkin. Kiersin sivutapahtumia, tapasin muiden maiden nuorisoedustajia ja YK:n eri järjestöjen työntekijöitä. Kaikkialla kannustettiin olemaan aktiivisesti esillä ja vaatimaan nuorten yhä parempaa osallistumista vanhemman väen kansoittamiin päätöksentekijöiden pöytiin. Parempaa maailmaa jatkettiin suunnittelemaan myös työpäivän jälkeen Harlemin tunnelmallisiin jazz-kuppiloihin.
Omana loppupäätelmänäni oli se, että vaikka yksilön vaikutus on YK:ssa rajallinen, parhaat puheet ja painavimmat kannanotot eri tapahtumissa tulevat myös kuulluksi. Greta Thunbergin viimesyksyinen ”How dare you!” -puhe olkoon siitä mainio esimerkki. Nuorten ääntä kaivataan, kuunnellaan ja myös tarvitaan kipeästi, sillä nuoret ovat maailmalla ehkä kaikista hanakammin puolustaneet ihmisoikeuksia, rauhaa ja ilmastonmuutosta hillitseviä toimia.
Ottamalla painokkaasti kantaa jaamme arvoja ja keskustelemme niistä: ja kun uudet arvot omaksutaan, niin maailma muuttuu. YK on siihen erinomainen areena, sillä siellä kaikki istuvat samoissa pöydissä.
New Yorkin valot odottavat vielä, sillä syksyllä koittaa nuorisodelegaatin matka yleiskokoukseen. Siihen saakka kannattaa seurata myös muita vuoden rientoja Facebookissa Suomen nuorisodelegaatit -sivulta tai Instagramissa @nuorisodelegaatit -tililtä!
Yuri Birjulin on Suomen YK-nuorisodelegaatti vuonna 2020.