Pohdin onnellisuusteemaa vuosi sitten, kun vierailin onnellisuusvaltiona tunnetussa Bhutanissa.
Himalajan kainalossa sijaitseva pieni omalaatuinen kuningaskunta tunnetaan onnellisuusfilosofiasta ja Gross National Happiness -indeksistä, eli kansalaisten onnellisuuden mittaamisesta.
Bruttokansanonnellisuus -käsitteen otti aikoinaan käyttöön Bhutanin neljäs kuningas, jonka mielestä ihmisten henkinen hyvinvointi on tärkeämpää kuin materiaalinen kasvu. Maailman ensimmäisessä hiilinegatiivisessa valtiossa erityistä on muun muassa se, että Bhutan on suojellut puolet pinta-alastaan ja ilmoittanut siirtyvänsä kokonaan luomuviljelyyn.
Bhutan on myös buddhalainen maa, joka pitää vahvasti yllä omaa perinteistä kulttuuria. Bhutanin koulutuksesta väitöskirjaa tekevä Päivi Ahonen kertoo, että Bhutanin kouluissa oppitunnit alkavat lyhyellä mietiskelyllä, mikä lisää keskittymiskykyä.
Bruttokansanonnellisuuden ajatukset ovat vaikuttaneet YK:n kestävän kehityksen tavoitteisiin, joihin nyt tällä vuosikymmenellä tähdätään maailmanlaajuisesti. Bhutanin aloitteesta 20.3. on nyt YK:n virallinen Onnellisuuden päivä.
Suomessa on suhtauduttu ristiriitaisin tuntein maamme kirimistä onnellisuustilastojen kärkeen. Tänä vuonna Suomi jo kolmatta kertaa nimetty maailman onnellisimmaksi maaksi YK:n onnellisuusraportissa, johon on kerätty tiedot 156 maasta. Pohjana ovat tiedot muun muassa elinajanodotteesta, korruptiosta ja sosiaalisesta tuesta. Yksi arvioinnin perusteista on ihmisten mahdollisuus vaikuttaa oman elämänsä tärkeisiin päätöksiin. Tutkimus kuvastaa ihmisten käsityksiä yhteiskunnallisista oloista. Mitä pienemmät ovat erot ihmisten hyvinvoinnissa, sitä parempi on yhteiskunnan onnellisuuden taso. Voisi siis sanoa, että suomalaiset ovat onnellisia hyvinvointivaltiosta. Onnellisuusvaltio Bhutan voi ottaa Suomesta mallia muun muassa demokratian ja tasa-arvon kehittämisessä.
Nyt onnellisuuspäivänä Suomi kamppailee virusepidemian hillitsemisen parissa ja ihmisten mielet ovat täyttyneet omista huolista. Onnellisuus voi tuntua kaukaiselta käsitteeltä, kun läheisten terveys ja muu hyvinvointi painavat mieltä.
Onnellisuuden myöntäminen on suomalaisille ollut muutenkin jollain tavalla haasteellista. Bhutanin matkan jälkeen pohdin aihetta buddhalaisuuden opettajan Tiina Hyytiäisen kanssa. Suomen ja Bhutanin välillä on isot erot asenteissa.
”Me pelkäämme onnen jakamista. Tämä on niin individualistinen kulttuuri. Bhutanissa kulttuuri on yhteisöllisempää ja avun antaminen on tärkeää”, sanoi Hyytiäinen.
Hyytiäinen kuvailee kulttuurieroja siten, että suomalaiset ovat oppineet menemään eteenpäin sisulla – otsa rypyssä ja hammasta purren. Buddhalaisille elämä on sen sijaan aaltoliikettä, jota vastaan ei kannata kauheasti pullikoida.
Tämän tiedostamisessa voi olla avain onnellisuuden löytämiseen myös vaikeina aikoina.
Me suomalaiset itsekin vitsailemme omasta vaitonaisuudestamme, vähistä tunteidenosoituksista ja sosiaalisen kanssakäymisen maltillisuudesta. Nyt kun kriisitilanteessa joudumme todella pitäytymään erillä toisistamme, yhteisöllisyyden arvostus kasvaa ja ihmisten auttamishalu herää uudella tavalla.
Sisua ja yhteisöllisyyttä yhdistämällä voidaan saada paljon aikaan myös tulevaisuudessa.
Kirjoittaja on YK-liiton vaikuttamisviestinnän vastaava