Uutiset
Uutinen
31.1.2008 Pakistanin puolella jo yli kaksi miljoonaa rekisteröitynyttä afgaanipakolaista
YK:n pakolaisjärjestön UNHCR:n mukaan Pakistanin puolella elävien afgaanipakolaisten määrä ylitti helmikuun alussa kahden miljoonan rajapyykin. Lue lisää
Uutinen
31.1.2008 Uusin IPCC-raportti vahvistaa aiemmat arviot ilmastonmuutoksesta ja ihmisen vaikutuksesta
Hallitustenvälisen ilmastopaneelin IPCC:n uusimman tiederaportin yhteenveto-osa on hyväksytty IPCC:n kokouksessa Pariisissa. Raportti vahvistaa entisestään tutkijoiden aiempia arvioita ilmastonmuutoksen toteutumisesta ihmisen toiminnan seurauksena. Lue lisää
Uutinen
31.1.2008 YK:n alueellisen tiedotustoimiston lehti 1/2007 on ilmestynyt
UNRIC:n lehden tammikuun numerossa asiaa mm. YK:n rauhanlähettiläistä, Liberian tilanteesta, arvostelu James Traubin Kofi Annanin kautta käsittelevästä kirjasta sekä päivitetty kalenteri vuoden 2007 YK-päivistä ja viikoista. Lue lisää
Uutinen
31.1.2008 Berliiniläisessä eläintarhassa syntyi ensimmäinen jääkarhunpentu 30 vuoteen
Ilmaston lämpeneminen vaikuttaa äärimmäisen kylmiin olosuhteisiin sopeutuneiden jääkarhujen elämään. Jääkarhujen lisäksi monet kasvi- ja eläinlajit ovat vaarassa kuolla sukupuuttoon, ja vaikutukset yhteiskuntiin ja ihmisten elämään ovat merkittävät. Lue lisää
Uutinen
31.1.2008 YK:n alaisen Maailman elintarvikeohjelman pohjoismaiden toimistoon haetaan suomalaista harjoittelijaa
WFP:n pohjoismaiden toimisto mm. tiedottaa elintarvikeohjelman toiminnasta pohjoismaissa. Lue lisää
Uutinen
31.1.2008 Ban Ki-Moon korosti virkavalansa yhteydessä luottamuksen palauttamista YK-jäjestelmään
Väistyvää pääsihteeriä Annania kiiteltiin
saavutuksista YK:n reformin ja kehityksen saralla.
Lue lisää
Uutinen
31.1.2008 Vuoristojäätiköiden sulaminen nopeutunut
Jäätiköt sulavat nykyään kolme kertaa nopeammin kuin 1980-luvulla. Tuoreen raportin mukaan kiihtyvä sulaminen on seurausta pääasiassa ihmisen aiheuttamasta ilmastonlämpenemisestä. Tutkimuksen tekivät YK:n ympäristöjärjestö UNEP yhdessä jäätiköitä tutkivan sveitsiläislaitos World Glacier Monitoring Service:n kanssa. Lue lisää
Uutinen
31.1.2008 Suomen YK-liiton, Kepan ja Ulkopoliittisen instituutin vaalipaneeli Helsingissä 13.2. klo 15
Miten puolueet parantaisivat maailman, jossa joka toinen "elää" alle kahdella eurolla päivässä? Paneelia voi seurata suorana webcasting-lähetyksenä vaalipaneelin verkkosivuilla. Lue lisää
Uutinen
31.1.2008 Lasten tuhkarokkokuolemien vähentyminen kehitysmaissa ylittää asetetut tavoitteet
Synkeiden tilastojen paraneminen 60 %:lla vuosien 1999-2005 aikana on yleisen terveydenhuollon riemuvoitto kehittyvissä maissa. Lue lisää
Uutinen
31.1.2008 Nimityksiä ja organisaatiomuutoksia YK:ssa
YK:n pääsihteeri Ban Ki-Moon on tehnyt tärkeitä nimityksiä heti 5-vuotisen toimikautensa alkajaisiksi. Lisäksi työn alla on useita muutoksia YK-organisaatiossa. Lue lisää
Uutinen
31.1.2008 YK:n ihmisoikeusvaltuutettu tuomitsi Bagdadin teloitukset
YK:n ihmisoikeusvaltuutettu Louise Arbour pahoitteli Awad Hamad Al-Bandarin ja Barzan Ibrahim Al-Hassanin teloituksia Bagdadissa maanantaina 15. tammikuuta. Miehet tuomittiin Dujailissa vuonna 1982 siviileihin kohdistuneista rikoksista. Lue lisää
Uutinen
31.1.2008 YK:n erityisjärjestö ja Afrikan kehityspankki aloittavat ensimmäisen yhteisen seurantaprojektin
YK:n kansainvälinen maatalouden kehittämisrahasto IFAD aloittaa yhteistyön Afrikan suurimman kehityspankin kanssa. Tavoitteena on arvioida maatalouden kehitystoimien tuloksia Afrikassa vuosina 1996-2005. Seurantaprojekti alkaa tammikuussa 2007. Lue lisää
Uutinen
31.1.2008 Ban Ki-Moon nimesi tansanialaisen Asha-Rose Migiron YK:n uudeksi apulaispääsihteeriksi.
YK:n pääsihteeri Ban Ki-Moon otti maailmanjärjestön johtoonsa tammikuun alussa. Apulaispääsihteeriksi Ban on nimennyt Tansanian ulkoministerin Asha-Rose Migiron. Migiro on kautta historian toinen nainen tehtävässä. Lue lisää
Uutinen
30.1.2008 Biopolttoaineista aiheutuu kehitysmaille sekä hyötyä että haasteita
Haasteisiin ja riskeihin voidaan parhaiten vastata kehittämällä pitkäjänteisiä ja johdonmukaisia toimintatapoja, sanoo Afrikan tiedeakatemian pääsihteeri S. Arungu-Olende. Lue lisää
Uutinen
30.1.2008 Suuri rauhanturvaoperaatio käynnistyi Darfurissa
YK:n ja Afrikan Unionin yhteinen Darfurin operaatio UNAMID käynnistyi 31.12.2007. Operaatiossa toimii noin 20 000 rauhanturvaajaa. Lue lisää
Uutinen
29.1.2008 Maan säätä ja ilmastoa pyritään seuraamaan yhä tarkemmin satelliittien avulla
Maailman ilmatieteen järjestö (WMO) esitteli uuden strategiansa maapallon sää- ja ilmasto-olosuhteiden muutosten seuraamiseksi kansainvälisten ilmatieteen ja avaruusjärjestöjen kokouksessa New Orleansissa viime viikolla.
Lue lisää
Uutinen
25.1.2008 YK:n rauhanturvaoperaation saattue hyökkäyksen kohteena Darfurissa
Sudanin armeijaan kuuluvat jäsenet hyökkäsivät 7.1. varusteita kuljettaneen saattueen kimppuun Darfurissa. Saattue kuului YK:n ja Afrikan unionin juuri käynnistyneeseen rauhanturvaoperaatioon UNAMID:iin. YK:n pääsihteeri Ban Ki-moon tuomitsi hyökkäyksen voimakkaasti. Lue lisää
Uutinen
25.1.2008 Balin ilmastokokous päätökseen lauantaina - sopu saavutettiin
Balin kaksiviikkoiset neuvottelut uuden ilmastosopimuksen aikataulusta on saatu päätökseen. Osallistujamaat pääsivät yhteisymmärrykseen päivää suunniteltua aikataulua myöhemmin YK:n pääsihteeri Ban Ki-moonin ja Indonesian presidentin Susilo Bambang Yodhoyonon vedottua yön yli kestäneiden neuvottelujen uuvuttamiin osallistujiin. Lue lisää
Uutinen
25.1.2008 Rikkaiden maiden päästöt suurempia kuin koskaan
Viimeisimpien YK:n ilmastosopimuksen (UNFCCC) sihteeristölle toimitettujen tietojen mukaan 40 teollisuusmaan kasvihuonekaasupäästöjen kokonaismäärä saavutti huippunsa vuonna 2005. Päästöjä vauhditti kyseisten maiden talouskasvu. Lue lisää
Uutinen
25.1.2008 Uusi uutisseuranta- ja informaatiosivusto Rauhanrakennuskomissiosta
PBC Update tarjoaa tietoa Burundin ja Sierra Leonen rauhanprosessien etenemisestä, lisäksi sivusto sisältää perustietoa rauhanrakennuskomission toiminnasta sekä ylläpitää tietokantaa, josta löytyy YK:n, hallitusten ja kansalaisjärjestöjen laatimia rauhanrakennuskomission työhön liittyviä asiakirjoja. Lue lisää
Uutinen
25.1.2008 YK:n tukema ympäristötietokanta nyt saatavissa yli 100 kehitysmaassa
Yli sadalla kehitysmaalla on nyt pääsy YK:n tukemaan online-ympäristötietokantaan. Tietokannan avulla käyttäjät voivat tarkastella 1,5 miljoonan dollarin arvoista aineistoa, joka on peräisin merkittävistä ympäristöasioita käsittelevistä tiedelehdistä. Lue lisää
Uutinen
25.1.2008 Valenciaan kokoontuneet virka- ja tiedemiehet valmistelevat Balin ilmastoneuvotteluja
Valenciassa, Espanjassa, on tällä viikolla valmisteltu IPCC:n neljättä seurantaraporttia. Lauantaina 17.11. julkaistava raportti tulee toimimaan käsikirjana kaikille niille, jotka osallistuvat joulukuussa Balilla käytäviin neuvotteluihin Kioton sopimusta seuraavan sopimuksen sisällöstä. Lue lisää
Uutinen
25.1.2008 Ilman uusia liittolaisia EU:n vaikutusvalta YK:ssa saattaa heikentyä
EU on vahva toimija YK:ssa, mutta ilman uusia liittolaisia ja koalitioita sen vaikutusvalta voi heikentyä, totesi New York Universityn tutkija Richard Gowan EU vaikuttajana YK:ssa -seminaarissa, joka kokosi yli sata osallistujaa eduskuntatalolle kuuntelemaan asiantuntijoiden puheenvuoroja aiheesta. Lue lisää
Uutinen
25.1.2008 Valtaosa maailman köyhistä asuu Aasiassa
Aasian kehityspankin johtajan Rajat Naq'n mukaan köyhyyden vähentäminen puoleen vuoteen 2015 mennessä tulee olemaan Aasialle haaste. viimeisen 40 vuoden aikana tapahtunut loistava talouskasvu on aiheuttanut vakavia, toisiinsa liittyviä ja ihmisiä sosiaalisesti eriarvoistavia varallisuuseroja sekä vaarallisen laajaa ympäristön pilaantumista. Lue lisää